Sweden International Tattoo 19.-25.5.2015

Pakokaasun haju, moottorien äänekäs hurina, hämärä valaistus, viileä ilma, teatterisavu, tuhansien ihmisten kohina ja taputukset. Katselin kuviomarssimuotomme edessä olevan White Helmets -moottoripyöräryhmän työskentelyä. Nautiskelin elokuvamaisesta näkymästä, tummista silueteista ja siisteistä univormuista. Seisoin paikoillani rivissä ja vilkaisin pari kertaa taakseni. Palvelustoverit ympärilläni seisoivat myös omilla paikoillaan ja odottivat. Monien tuntien, päivien ja viikkojen hikinen työskentely Hämeenlinnan Säästöpankki-areenalla ja omalla kuviomarssikentällämme Panssariprikaatissa oli tuonut meidät lopulta Ruotsiin, suureen kansainväliseen sotilasmusiikki- ja kuviomarssitapahtumaan. Jännitys kipristeli jaloissa ja vatsassa, mutta sormet pakotin rauhoittumaan valkoisissa hanskoissa soittimeni ympärille ja mieleni keskittymään tulevaan esitykseen. Viimeiset suosionosoitukset rävähtivät moottoripyörätemppuilijoille, pyörien pörinä lakkasi ja siirryimme kentän suuaukolle polttoaineen katkuun. Matala miesääni aloitti juontonsa, Malmö Arena hiljeni, suoristimme rivimme, savukoneet puskivat portin täyteen valkoista pyörteilevää teatterisavua ja me otimme soittoasennon. Valot syttyivät takanamme, yleisö alkoi taputtaa ja verhot aukesivat.

 Tiistaina kasarmilla ennen lähtöä ainoa ajatus koko yksikössä oli siviilivaatteiden vaihto ja pian alkava vuorokauden kestävä matkustus. Pakkaus oli hoidettu hyvin etukäteen, koska Tukholmaan menevä laiva pysähtyisi demilitarisoidulla Ahvenanmaalla, eikä sotilastavaraa saisi kuljettaa tämän lyhyen välipysäkkimme kautta. Tästä syystä aamupalan jälkeiset tunnit tuntuivat venyvän omasta mielestäni tolkuttoman pitkiksi, kun vain odotimme bussien saapumista. Omien vaatteideni vaihtamisen jälkeen matkatunnelma oli kuitenkin heti iloisesti kohdillaan, sotilaspuvuistaan kuoriutuneet tytöt ja pojat hyppäsivät linja-autoihin ja matka Malmön kaupunkiin oli virallisesti alkanut. Jos peruskoulutuskauden jälkeen olikin mahtava päästä soittamaan näiden ihmisten kanssa, oli siviilivarusteiset palvelustoverit kenties vielä silmiä avaavampi kokemus. En voi painottaa liiaksi, miten matkanteosta oli helppo nauttia näin hyvässä seurassa. Lieneekö johtunut hyvästä tunnelmasta vai muuten vain suuresta ryhmäkoostamme, että meidät huomattiin, minne ikinä menimmekään.

 Yö oli tuonut meidät keskiviikkoaamuna Tukholmaan, josta loikkasimme hienoon kaksikerroksiseen bussiin. Yläkerran etupenkkipaikoista oli kova kisa ja kuski puhui vihaista skånea. Seitsemän tunnin ajo yhden pysähdyksen lakisääteisellä taktiikalla Ruotsin länsipuolelle puudutti ja turhautti niitä, jotka eivät saaneet autossa unta, mutta itse valvottuani aina sallittuun aikamääreeseen asti laivalla, uni maistui hyvin bussissa ja Malmö oli lähempänä kuin osasin kuvitella. Aurinko paistoi ja merituuli puhalsi viileänä, kun astuimme bussista ulos. Purimme rahdin areenan pukuhuoneeseemme ja majoittauduimme Malmö Arena hotelliin, joka oli käytännössä sama rakennus itse areenan kanssa. Tämä helpotti kaikkea toimintaa viikonloppumme aikana huomattavasti, vaikka kapteenimme Henry Perälä pahoittelikin, ettei ollut pystynyt varaamaan meille kenttämajoitusta.

Kuviomarssiesityksemme jäi varmasti katsojien mieliin energisyydellään. Jääkäri Rättärin kitarasoolot eivät jättäneet ketään kylmäksi.

Kuviomarssiesityksemme jäi varmasti katsojien mieliin energisyydellään. Jääkäri Rättärin kitarasoolot eivät jättäneet ketään kylmäksi.

Trumpetisti-laulajamme jääkäri Pakarinen antoi harjoituksissa jo kaikkensa.

Trumpetisti-laulajamme jääkäri Pakarinen antoi harjoituksissa jo kaikkensa.

 Norjan varusmiessoittokunta ja kivääritaitoryhmä, The King’s Guards Band and Drill Team, saapui areenalle torstaina ja aiheutti keskuudessamme melkein yhtä paljon kohua kuin naisvoimistelijaryhmä Malmöflickorna. Se, mikä teki norjalaissotilaista meidän osaltamme merkittävän, oli se, ettei muita varusmiesorkestereita tapahtumassa ollut. Vertailulta ei voinut säästyä. Norjalaisia oli reilusti enemmän kuin meitä, norjalaisia naisia oli reilusti enemmän kuin meillä ja norjalainen kuri oli silmiinpistävää. Oli hienoa päästä tutustumaan näihin eri maan palvelusta suorittaviin nuoriin ja kuulla, miten asiat hoidetaan muualla. Täytynee kuitenkin mainita särmien ja lähes täydellisten norjalaisten aloittaneen soittamisen ja kiväärinpyörittelyn lokakuussa. Me opettelimme oman show’mme kahdessa kuukaudessa.

 Vapaa-aikaa oli matkallamme mielestäni juuri sopivasti. Torstaina harjoittelimme omana ryhmänämme ohjelman läpi aamupäivällä ja loppuajan päivästä kiertelimme lähikauppaamme, valtavaa ostoskeskusta, sekä kätevästi parin junapysäkin päässä olevaa Malmön keskustaa. Sama toistui perjantaina, jolloin meillä oli kenraaliharjoitus vasta iltapäivällä. Istuessamme euroviisuareenan penkeille kuuntelemaan ja katsomaan muiden bändien esityksiä ymmärsimme, miten kovaan seuraan olimme päässeet. Eniten koko viikonloppuna jännitti juuri kenraaliharjoitus, kun asiansa osaavat rautaiset maailmanluokan ammattilaiset istuivat katsomassa esitystämme. Puntti tutisi aluksi kaiketi sopivasti, sillä paransimme mielestäni kokonaisuutena ohjelmaamme joka kerta hieman lisää. Viimeisintä taltiointia katsellessa kehtaa jo hieman kehaista, kuinka hienoa työtä olemme saaneet aikaiseksi.

 Raskaimmaksi päiväksi osoittautui lauantai. Pysyimme valmiudessa koko päivän areenan takana, vaikka oma osuutemme kahdessa ohjelmassa, päivä- ja iltanäytöksessä kesti yhteensä vain noin tunnin. Aamupalalle nousimme seitsemäksi ja kaikille esiintyjille yhteinen karonkka jatkui päivän työn juhlistamiseksi yli keskiyön. Päällikkömme musiikkikapteeni Jarkko Aaltonen antoi vääpelin, ylikersantti Sami Suomalaisen aloitteesta luvan lykätä hiljaisuutta parilla tunnilla ja tämä sai suuren joukon vapaaehtoisia uhraamaan osan yöunestaan yhteisen hauskanpidon hyväksi. Tunnelma oli katossa, kuin myös osa juhlijoista. Päiväsaikaan muonituskeskuksenamme toiminut hotellin ravintola räjähti, kun tiskijukka ilmoitti kesken erään kappaleen Ruotsin voittaneen Euroviisut.

Kiväärien asetelma näyttää juhlavalta M0/5 puvut päälläkin.

Kiväärien asetelma näyttää juhlavalta M0/5 puvut päälläkin.

 Pisimmäksi päiväksi osoittautui sunnuntai. Hotellihuoneet jätettiin jo päivällä, rahti pakattiin miten taidettiin jo ennen viimeistä näytöstä ja odotimme. Viimeisessä esityksessämme alkoi olla jo rutiinia sekä sitä hyvää asennetta, mitä meiltä peräänkuulutettiin jo ennen matkaan lähtöä. Tiesimme, mihin pystymme ja teimme näytöksemme terveellä ylpeydellä. Ohjelman jälkeen pakkasimme loput tavarat, puvut, kiväärit ja soittimet, ruokailimme koko tulevan matkustuksen edestä viimeisen kerran hotellilla ja järjestyimme lähtöpuhuttelua varten. Kahdeksalta illalla vilkutimme norjalaisten keikkabussille, jonka jälkeen istuimme itsekin linja-autoon samaisella kuskilla varustettuna. Itse nukuin jälleen melko kiitettävästi bussissa, mutta siitä huolimatta saavuttuamme etuajassa Tukholman satamaan oli herätys melkoisen epämiellyttävä. Tähän saattoi vaikuttaa se, että olimme kaksi tuntia aiemmin paikalla ennen kuin koko terminaali avattiin. Odotimme ensin laivaa ulkona päästäksemme sen jälkeen odottamaan sitä sisätiloihin. Aika käytettiin kuitenkin hyödyksi valokuvaamalla auringonnousua, joku löysi läheisestä pusikosta lasten leluvalomiekan ja pulut pyörivät jaloissamme.

 Mieli on tämän huikean matkan jälkeen täynnä kiitollisuutta ja ihmetystä siitä, mitä kaikkea tässä yksikössä pääsee oikein kokemaan. Vauhdikkaasti alkaneen palvelusvuoden tahti kiihtyy kesää kohti vielä lisää, eikä kasarmilla tai sen ulkopuolella suoritettava palvelus kangista päiväohjelmaamme sitäkään vähää, mitä kuviomarssiharjoituksemme vaativat kärsivällisyydeltämme useamman viikon. Marssiharjoitusten toistaessa itseään tuntui jopa hyvältä ja virkistävältä, että muutamana päivänä satoi niin kovaa, että harjoittelimme vaihteeksi sadevaatteet päällä. Nyt kuitenkin päällimmäisenä siintää muutaman tunnin päästä alkava ansaittu loppuviikon kestävä loma ja sen jälkeinen kesä. Rahdin purkamisen jälkeen puemme siniset barettimme päähän entistä tietoisempina siitä, mitä kaikkea tämän hatun kantajilta vaaditaan. Kansainväliset areenat korkattuna voi itsevarmana lähteä haastamaan itsensä suomalaisille lavoille.

 – jääkäri Katariina Holma

Kirjoittaja on Alahärmästä kotoisin oleva, Keski-Pohjanmaan konservatoriolta valmistunut huilujen äänenjohtaja. Hän toimii myös mediatiimin jäsenenä, kuskina ja laulajana, sillä nakkisuojaa ei koskaan pystytetty.