Kohti tangomarkkinoita

Viikko alkoi erittäin tyypillisissä merkeissä, kun koko päivä oli harjoituksia. Oma iltapäiväni kului kuitenkin eri bändin harjoituksissa kuin yleensä, sillä Combo-3 tarvitsi kahdelle keikalleen rumpalia, eikä Viihdeorkesterilla ollut esiintymisiä tällä viikolla.

Kävimme Combon kanssa tiistaina soittamassa lentokone Hanssin Jukan avajaisissa. Tapahtuma pääsi MTV3:sen uutisiin, joissa mekin vilahdimme. Toinen keikkamme oli Tuuliakodissa, jossa esitimme senioreille vanhoja suomalaisia lauluja. Saimme yleisöltä todella hyvää palautetta ja raikuvia ablodeja. Soittomme aikana kuulemma vanhan korva lepäsi.
Torstaina saimme ensimmäistä kertaa nuotit tulevia Tangomarkkinoita ja Legendaarinen Olavi Virta -juhlakonserttia varten. Tästä intoutuneena päätin myös vaihtaa Viihdeorkesterin rumpusetin kalvot uusiin, jotta ne ehtivät vähän asettua ennen kyseistä keikkaa. Olin kuitenkin unohtanut, että rumpukalvojen vaihto ei aina ole niin yksinkertaista kuin luulisi, etenkään kun sitä ei ole liikaa harrastanut elämänsä aikana. Bassorummun uusi kalvo ei suostunut yhteistyöhön, ja sitä sitten yritettiin ruuvata sitä hyvän kuuloiseksi usean ihmisen voimin. Suhteellisen tyydyttävään tulokseen päästiin lopulta, mutta eiköhän siitäkin saada suorastaan loistava viimeistään keikoille.
Nyt Parolannummi on ollut lähes autio, kun vanha saapumiserä lähti reserviin, ja seuraavaa odotetaan. Saimme myös vihdoin laittaa palveluspukuun Suomen lipun merkiksi siitä, että me olemme nyt se vanhempi saapumiserä. Tuntui kyllä hyvältä iskeä siniristilippu hihaan. Ei enää ole sellainen olo, että olisi ikään kuin pikkuveljen asemassa. Tänä viikonloppuna myös AUK:hon menijöillä (itseni mukaan lukien) on palvelus ehtinyt jo puoliväliin saakka, mikä tuntuu todella oudolta. Onko tätä oikeasti niin vähän jäljellä? Sen voin jo sanoa nyt, että palveluksen jälkeen tulee kyllä varmasti ikävä tätä hienoa porukkaa.
– korpraali Niilo Muje
Kirjoittaja on Viihdeorkesterin elävä metronomi, Pop & jazz -konservatorion opiskelija ja Padasjoen lahja suomalaiselle sotilasmusiikille.