Peli käyntiin!

Kun jääkäriharjoituksen hiet saatiin pestyä pois, palattiin yksikössä tuttuun ja turvalliseen soittopuuhaan – ja tätähän se meillä 255:llä on loppuun saakka. Mainitsemisen arvoinen TJ50 ohitettiin tiistaina!
Game On -pelimusiikin kiertue on viikon teema. Treenit pärähtivät käyntiin konserttisoittokunnan ja viihdebändin voimin. Keskiviikkoon mennessä hanuristi Poutanenkin löysi nuottinsa ja pääsi mukaan soittamaan. Jo Tangomarkkinoilla löysin oman roolini konserttisoittokunnan riveistä ja pidin siitä niin paljon, että odotan innolla tämän projektin etenemistä, klassisena hanuristina pääsee harvoin soittamaan porukalla. Nämä koko soittokunnan keikat ovat musiikkiurani parhaita hetkiä, koko Varusmiessoittokunnan parasta antia. Ja kaupan päälle pääsee pitkästä aikaa kuoropuuhiin!
Puupuhaltimien sektioharjoituksessa on vauhdikas meininki.

Puupuhaltimien sektioharjoituksessa on vauhdikas meininki.

Pelimusiikki työllistää koko soittokuntaa, mutta pienempiä kokoonpanoja työllistää muutkin keikat. Viimeisimpänä virikkeenä meille tarjottiin keikkaa Lauri Porran kanssa. Ainutlaatuinen tilaisuus harrastelijamuusikolle päästä ammattilaisten kanssa tekemään musiikkia. Kokosimme erillisen pienyhtyeen Porran seuraksi, ja nuoteista näki heti, että nyt olemme jännän äärellä. Tilumestarien taidot pääsevät koetukselle, mutta luotto on kova. Porran kanssa treenamme parin viikon päästä.

Palveluksen loppua rytmittävät vielä kolme Kynttiläkonserttia elokuun lopulla ja Hartwall Areenalla esitettävä Tattoo Show. Vähän jännittää, miten kaikkeen riittää aika, mutta onhan palvelusaikaa kymmenisen tuntia päivässä. Toistaiseksi motivaatio on yhtä korkealla kuin riemu siitä, että tetsari pysyy kaapissa seuraavat vajaa 50 aamua.
– jääkäri Tuomas Poutanen
Kirjoittaja on kamariorkesterin haitarinsoittaja, joka on päässyt näyttämään taitojaan niin Tangomarkkinoilla kuin Kynttiläkonsertti -kiertueillakin. Kuviomarssikokoonpanosta hänet löytää kiväärin varresta ja toimii yhtenä niiden vastuuhenkilöistä.
Game On -kiertue
Tässä vielä linkki tapahtumaan.
Ke 12.08.2015 Kello 19
Tampere-talo, Tampere
To 13.08.2015 Kello 19
Kuopion musiikkikeskus, Kuopio
Liput: http://bit.ly/1cecChV
Pe 14.08.2015 Kello 19
Sibeliustalo, Lahti
Liput: http://bit.ly/1bsGVQu
Ma 17.08.2015 Kello 19