Tangokuningattaren terveiset Haminan tuulista

Täällä sitä ollaan jälleen. Kahden vuoden tauon jälkeen, kun vedin uudestaan päälleni Puolustusvoimien vihreät, tulihan siinä kieltämättä nostalginen ja jopa vähän hassu olo. Aloitin armeijapalvelukseni tammikuussa vuonna 2013 Hennalassa Varusmiessoittokunnassa ja jouduin keskeyttämään palvelukseni murtuneen jalan vuoksi RUK:ssa marraskuussa 2013.

Jo silloin olin täysin varma siitä, että tulisin vielä suorittamaan palvelukseni loppuun, kunhan olen taas kunnossa. Kaksi vuotta on nyt vierähtänyt ja paljon on tapahtunut. Saavutin suurimman unelmani 2014 ja sain Tangokuningattaren tittelin. Siitä saavutuksesta iso kiitos kuuluu ehdottomasti Varusmiessoittokunnalle ja siellä vietetylle palvelusajalle! Se kokemus ja ne opit, mitä sieltä sain, kantoivat pitkälle ja kasvattivat minulle juuri sen itseluottamuksen, mitä tarvitsin voittoon. Työntäyteisen tangovuoden jälkeen päätin, että nyt on aika saattaa loppuun se tehtävä, mikä minulle annettiin syksyllä 2013. Eli takaisin vihreisiin! MARS.

Tiesin jo Haminaan tullessani, mitä odottaa. Olinhan Kärkikomppaniassa ehtinyt jo kuukauden päivät aikaisemmin viettää. En tiedä, johtuuko omasta asennoitumisesta vai jostain muusta, mutta tällä kertaa kaikki tuntuu helpommalta ja jopa hauskemmalta. Olen viihtynyt Haminassa erittäin hyvin! Ikää on tullut itsellenikin lisää, ja ajatusmallit ovat ehkä hieman muuttuneet. En ota asioita liian vakavasti vaan soljun rennosti porukan mukana. Ja hyvä porukka täällä onkin! Vaikka olenkin ilmeisesti koko RUK-kurssin vanhin Upseerioppilas, ovat nämä minua n. 7–8 vuotta nuoremmat miehenalut ja neitoset suhtautuneet minuun todella hyvin. Lähinnä minua kutsutaan nimillä: Mutsi tai Äiti 🙂 Ja mielelläni olen täällä se ”hanhiemo”.

Tyttöjä meillä on tällä hetkellä Kärkikomppaniassa viisi. Yksi joutui valitettavasti lähtemään terveydellisistä syistä ja se tuntui minusta myös pahalta, sillä olenhan käynyt samat pettymyksen tunteet itse läpi. Aina kysytään, miten naisiin suhtaudutaan armeijassa ja miten te siellä muka pärjäätte… Hyvin pärjätään ja suhtautuminen on ensiluokkaista! Pojat kyllä pitävät huolen, että pysytään mukana, ja olemme kaikki vähän ”jätkiä” muiden poikien joukossa. Harvemmin armeijaan hakeutuu, ja varsinkaan RUK:hon, tyttöjä, joilla ei olisi asenne ja tekemisen taso kohdallaan. Lippu korkealla vaan!

Itselle suurin jännitysmomentti on ollut, kestääkö kroppa. Tein kovasti töitä asian eteen ennen palvelukseen astumista, ja se kannatti! Olen paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin ja se on täällä erittäin tärkeää. Ja kun kropasta loppuu paukut, silloin aloittaa työn pää ja se on asenteesta kiinni, miten jaksaa eteenpäin. Itse olen asian ajatellut niin, että kaikki mitä täällä tehdään, kestää vain hetken ja siihen ei kuole. Joten hengissä täältä selvitään ja ei haittaa, vaikka veisi itsensä aivan piippuun. Kyllä ne tilanteet myöhemmin naurattaa ja voi olla itsestään ylpeä!

Pikkuhiljaa olemme alkaneet pyörittää täällä myös musiikkitoimintaa ja muskarin henki on vahva! Bändi kohta kasassa ja ekat keikat jo häämöttää! Muskari siis näkyy ja kuuluu myös Haminassa! Alussa olin järkyttynyt, kun en saanutkaan sinistä barettia varusteissani, mutta onneksi sain kuin sainkin sen itselleni parin mutkan kautta! Voin taas olla henkeen ja vereen ”pillipiipari”!

Täällä ollaan ja fiilis korkealla! Mahtavaa kuulua PVVMSK:n ”perheeseen” ja olla takaisin vihreissä! Tähänhän voisi vaikka tottua. 😉

Kärki määrää! Tääl on kivaa, tahtoo lisää! Ja tietenkin jääkäreiden motto: ”Jääkäri nauttii siitä, ettei nauti!” Tällä asenteella eteenpäin ja tammikuussa kotiutuu nainen, joka on saanut taas lisää kokemuksia ja asennetta elämään!

– upseerioppilas Maria Tyyster

kuva: puolustusvoimat / Jesse Hiltunen