Vähiin käy ennen kuin loppuu

Teksti: Tuomas Puranen
Kuvat: Puolustusvoimat / Selina Winsten, Joakim Serkelä, Noora Niittymäki, Lauri Heroja, Purasen arkisto

Palvelukseni alkoi 8. heinäkuuta vuonna 2019. Oli lämmin aurinkoinen kesäpäivä, juuri sellainen kuin olisit mieluummin kavereiden kanssa ulkona. Olin noin puolenpäivän aikaan paikalla. Minua jännitti ihan yhtä lailla kuin muitakin. Jänniti mihin yksikköön minut tultaisiin sijoittamaan, se millaisia tupakaverini olisivat ja ylipäätään miten pärjäisin.

Oppilas Puranen elementissään.
Kuva: Puolustusvoimat / Selina Winsten

Suurin osa kavereistani oli mennyt jo talvella armeijaan, minkä vuoksi olin saanut kuulla heiltä paljon ‘’aamujen toivotuksia’’. Aikani oli jonossa koittanut. Ojensin palvelukseenastumismääräyksen hymyilevälle varushenkilölle, ja hän katsoi tietojani. Hän löi leiman paperiin jossa luki PSKRHK (= Panssarikranaatinheitinkomppania). Kun yksikköni oli selvillä, lähdettiin hakemaan varusteita. Minulle annettiin iso valkoinen säkki käteen, johon alettiin lappaamaan varusteita. Niitä tuli vaan lisää ja lisää kunnes säkki oli täpötäynnä. Otin säkin kantoon ja se painoi kuin synti. Kuulin kun takaa joku huusi vihaisella äänellä ‘’ÄLÄ RAAHAA SITÄ SÄKKIÄ’’. Onneksi pihalla odotti kuorma-auto, johon sen sai laittaa. Koko ensimmäisen päivän oli jatkuva kiire, koko ajan sännättiin paikasta toiseen ja täyteltiin lappuja.

Loppupäivä meni oikeastaan varusteiden laittamisessa kaappiin, tupakavereihin tutustuessa ja sopeutumisessa. Moni sanoo, että ensimmäiset kaksi viikkoa olisivat palveluksen raskaimmat, mutta minusta ne meni hyvin. Isoin haaste ehkä oli tottua elämään ‘’kommuunissa’’, että omaa yksityisyyttä on vähän. Siihenkin auttoi erittäin hyvä tupa. Suhtautumiseni palvelukseen alussa oli että 165 päivää ja sitten pois. Tämä kuitenkin muuttui alokasjakson aikana. AUK alkoi kiinnostaa ja huomasin että täällä onkin aika kivaa. Ensimmäinen tavoitteeni oli kuitenkin päästä valokuvausmieheksi, olihan siviiliammattini valokuvaaja. Hain erikoistehtäviin ja pääsin haastatteluihin. Yksi niistä oli Varusmiessoittokunta. Se oli muista paikoista ainut, jossa pääsisin suorittamaan aliupseerikurssin. Muutama viikko piti odotella vastausta, ja lopulta sain puhelimeeni viestin ‘’Onneksi olkoon…’’ Olin erittäin innoissani. Alokasjakso oli ohi ja olin pärjännyt hyvin. Oli aika muuttaa uuteen yksikköön!

Soittokuntaan tullessani sain lämpimän vastaanoton. Kaikki olivat avuliaita ja tulivat juttelemaan, vaikka he olivatkin tulleet edellisyönä myöhään keikalta ja porukka oli aika väsynyttä. AUK alkoi heti seuraavana päivänä. Alkuun oli paljon oppitunteja. Myös samaan aikaan piti lähteä Tuusulaan valokuvausmieskurssille. Kurssi on viikon mittainen; siellä saadaan valokuvausmiehen koulutushaaramerkki ja opitaan Puolustusvoimien toimintatavat sisällöntuotantoon. Kurssin aikana pääsin myös tutustumaan muihin tehtävään valituille. Kun kurssi oli ohi, oli aika palata metsään harjoittelemaan ryhmänjohtajan tehtäviä.

Vuoden aikana metsäaamuja on kertynyt parin kuukauden edestä.
Kuva: Puolustusvoimat / Joakim Serkelä

Koulutus oli todella tiivistä ja nopeatempoista, mutta meillä oli erittäin hyvät kouluttajat, jotka mahdollistivat kaikkien oppivan asiat. AUK1 kesti kuusi viikkoa, jonka aikana lähes aina oltiin metsässä harjoituksessa. Tämä kuuden viikon jakso huipentuu JoHaan eli johtamisharjoitukseen. Meillä oli ensin viisi päivää kestävä ampumaharjoitus, jonka jälkeen olisi JoHa-taistelu. Sairastuin kuitenkin viikonlopun aikana enterorokkoon. Olin koko viikon kipeänä, minkä vuoksi nämä jäivät valitettavasti minulta välistä. Parannuin kuitenkin viikon jälkeen ja pääsin osallistumaan JoHa-marssiin. Marssilla oli 12 erilaista rastia. Lähdimme aamulla noin puoli kuuden aikaan matkaan. Meitä oli kahdeksan taistelijaa samassa ryhmässä. Sää oli mainio ja matka taittui reipasta vauhtia – rastitkin menivät hyvin. Onneksi hyvä porukka! Keksimme marssin aikana oman marssilaulun, jota hoilotimme. Se oli myös meille muistutus juoda vettä. Yhteishenki ja sanonta ‘’kaveria ei jätetä’’ korostui marssin aikana. Kaikki auttoivat ja tsemppasivat toisiaan, jotta jokainen jaksaisi maaliin asti. Viimeisellä rastilla odotti “hypotermiatesti”. Ainoastaan maastopuku päällä menimme yhdessä järveen ja olimme siellä viisi minuuttia. Lokakuun alku kun oli, niin vesi ei mitenkään kauhean lämmintä ollut. Kun aika tuli täyteen ja saimme nousta sieltä pois, odotti edessä sauna, tosin pienen hölkkälenkin jälkeen. Tietenkin minulle nousi vielä korkea kuume samana iltana, mutta olihan harjoitus jo saatu päätökseen. Matkaa marssin aikana tuli noin 40 kilometriä. Se oli yksi raskaimmista kokemuksistani, joita olen armeijassa tehnyt, mutta samalla myös yksi hienoimmista muistoista.

Hymy ei hyytynyt hyytävässäkään vedessä. Kuva: Puolustusvoimat / Joakim Serkelä

Sotilasmusiikkialan AUK 2 painottuu viestintäpuoleen. Muun Varusmiesoittokunnan osalta tämä tarkoitti lisää keikkailua. Pääsimme myös käymään vieraana mm. Yleisradiolla, Tampereen mediapoliksella, Warner Musicilla ja Finnvoxilla. Tutustuimme heidän tiloihinsa ja kuulimme, mitä kaikkea ammattitasolla viestinnän parissa tehdään. Myös meidän konserttikiertueille tarvittiin julisteita, konsertteja piti markkinoida, ja lisäksi oli kuvauskeikkoja ja koulutuksia. Eli tekemistä kyllä riitti. Yksi kiertue, jossa itse olin mukana, oli Joulupop!. Se oli itselleni ensimmäinen kunnon kiertue, jossa olen ollut mukana täällä Varusmiessoittokunnassa. Keikkoja oli kolmella eri paikkakunnalla viikon ajan. Yleensä jos keikka on jossain kauempana, majoitumme toisessa varuskunnassa. Näin oli myös Joulupop! -kiertueen aikana.

Toinen hauska muisto tulee mieleen, kun olimme viikon komennuksella Pansiossa Laivaston soittokunnan apuna. Heillä oli juhlamusikaalikiertue kolmella eri paikkakunnalla, ja meiltä pyydettiin muutamaa viestintävarusmiestä ja teknikkoa apuun. Viikko alkoi keikkoihin valmistautumisella ja suunnittelulla. Päivät olivat pitkiä ja olimme yleensä myöhään takaisin Pansiossa. Yksi ilta meillä oli Seinäjoella keikka, ja tuttuun tapaan sekin loppui myöhään. Tämän jälkeen piti tietenkin purkaa ja pakata kaikki kyytiin. Kello oli noin puolenyön, ja meillä oli neljän tunnin ajomatka takaisin Pansioon. Onneksi oli useampi kuski, jotta pääsisimme turvallisesti perille noin aamuneljän jälkeen. Saimme nukkua puoleen päivään saakka, mutta koska olimme toisessa yksikössä, aamulla oli herätys normaalisti kello kuusi. Jatkoimme unia joka tapauksessa, mutta noin kahdeksan aikaa alkoi kuulua melua. Hetkeä myöhemmin huomasimme, että varusmiehet alkoivat harjoittelemaan taistelua rakennetulla alueella juuri sillä käytävällä, jossa nukuimme. No eihän siinä melussa enää unta saanut.

Raskaista päivistä huolimatta hyvää meininkiä ei unohdeta.

Vaikka välillä on joutunut selviämään vähilläkin yöunilla, on väsyneimmistäkin hetkistä jäänyt käteen arvokkaita muistoja. Kuvasimme myös meidän TJ0-biisille musiikkivideon. Se oli hyvin suunniteltu ja sitä oli hauska tehdä. Teimme töitä kuukauden ajan, ja viimeinen otto otettiin päätöskonsertissamme päivää ennen videon julkaisua. 1/19 saapumiserän Varusmiessoittokunnan oli aika kotiutua. Meidät oli ylennetty alikersanteiksi.

Meidän yksikköön oli tullut muista yksiköistä alikersantteja kouluttamaan alokasjakson ajaksi. Tammikuun kuudes päivä koitti, mikä tarkoitti uusien alokkaiden saapumista. Oli hauskaa kokea saapumispäivä uudestaan, kuitenkin eri perspektiivistä. Päivän aikana tapahtui paljon ja tekemistä riitti iltaan asti. Uusista alokkaista huomasi pienen jännityksen, mutta samalla myös reippauden. Ensimmäiset kaksi viikkoa kuluivat nopeasti. Paljon oli opetettavaa asiaa, mutta he olivat nopeita oppimaan. Tänä vuonna tänne Parolaan ei kunnon talvea tullut. Vaikka lumesta emme kauheasti päässeet nauttimaan, pakkaselta emme harjoituksissa välttyneet. Kun alokasjakso oli päättynyt, oli aika laittaa tetsari (= taisteluliivi) kaappiin ja aloittaa erikoiskoulutuskausi. Aloimme valmistautumaan keikkoihin ja minun oli aika palata ryhmänjohtajan tehtävistä takaisin mediahommiin. Olimme lähellä ensimmäistä kiertuetta, mutta ne jouduttiin valitettavasti perumaan. Koska jatkossa olisimme 2 viikkoa metsässä, 2 viikkoa kasarmilla ja 2 viikkoa lomilla, täytyi soveltaa. Olihan meillä myös virka-aputehtävä. Varusmiessoittokunnan joukot menivät Poliisin avuksi Uudenmaan rajalle valvomaan liikennettä. Vaikka tehtävä itsessään ei ollut haastava, oli se kuitenkin jotain erilaista, mitä ei ihan kauhean useasti tule vastaan.

Uuden saapumiserän kohdalla alikersantti kunnostautui
suojelukoulutusten pitäjänä.
Kuva: Puolustusvoimat / Noora Niittymäki

Ne reilut 11 kuukautta, mitä armeijassa olen ollut, ovat varmasti olleet erilaisia kuin monella muulla. Vaikka en ole tetsari päällä ja ase kädessä rynnännyt metsässä koko palvelustani, tekemistä on silti riittänyt aikaisesta aamusta iltamyöhään asti. Siisteintä on ollut se, että on päässyt hyödyntämään omaa siviiliosaamista ja opettamaan muita. On hieno tunne nähdä kun joku oppii opettamasi asian.

Meillä on nyt suurin viestintätiimi, mitä Varusmiessoittokunnassa on koskaan ennen ollut. Siitä voi päätellä, miten merkittävässä roolissa meillä viestintävarusmiehet ovat. Heille jää iso vastuu, mutta uskon vahvasti laadukkaaseen sisältöön ja jään innolla odottamaan, mitä jatkossa on tulossa. Olen itse oppinut aivan valtavasti uutta ja kasvanut myös ihmisenä. Vastoinkäymisiä tulee välillä, mutta niihin kyllä keksitään ratkaisu ja palvelustoverit ovat aina tukena. Vaikka olen yli 11 kuukautta täällä aikaa viettänyt ja nauttinut palveluksesta, on aikani silti seuraavaksi siirtyä reserviin. Edessä odottaa uudet seikkailut, mutta ihan varmasti joku päivä puen vielä kurkkusalaatin ylleni!

Reserviin MARS!
Kuva: Puolustusvoimat / Lauri Heroja
  • alikersantti Tuomas Puranen / TJ 6

Alikersantti Puranen on Varusmiessoittokunnan kiistaton rötinäkeisari ja mies lukuisten potrettien takana. Puranen ei turhia kovastakaan paineesta stressaa – viimeisetkin minuutit käytetään lepäämiseen. Tämä sotilas jättää vuolaasti oman punkkansa ja palvelustoverit taakseen, sillä eiväthän kesäloma ja myöhäiset aamuherätykset yksinkertaisesti vain sovi alikersanteille. Herra alikersantin siirtyessä reserviin yksikön änärikuninkaan*  paikka vapautuu ja viestintätiimin täytyy selvitä keskenään ilman (ali)upseeristoa.

*änäri = Suosittu videopeli, jossa pelataan jääkiekkoa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *