Jousten vuoro soida

Teksti: Veera Hännikkälä
Kuvat: Puolustusvoimat / Lauri Heroja

KUUNTELE BLOGI!

Lukijana jääkäri Hännikkälä

Lämmin kesäkuu sai oivan päätöksen, kun Jousiorkesteri pääsi ensimmäiselle keikalleen. Kevään ahkera harjoittelu palkittiin viimein ja joku muukin kuin porttien sisäpuolella oleva kuuli soittoamme. Emme kuitenkaan ole vain levänneet laakereillamme viime kuukausia, sillä olemme päässeet äänittämään useamman kappaleen ja tekemään myös musiikkivideon. Nyt oli kuitenkin aika tuoda musiikkimme live-yleisön armoille. Kuulijat olivat taatusti odottaneet meitä kauan!

Jääkäri Hännikkälä ja sello paraatipaikalla.
Kuva: Puolustusvoimat / Lauri Heroja

Konserttia edeltävänä päivänä pidimme sellosektion kanssa viimeiset stemmikset (ryhmäharjoituksen) ennen yöunia. Tämän vuoden saapumiserässä on kolme sellistiä: korpraali Hakola, jääkäri Långbacka, sekä minä, jääkäri Hännikkälä. Yhteisen harjoittelun ohella meistä on tullut kavereita keskenämme ja soittamisen ohella harjoitteluajat sisältävätkin usein naurun purskahduksia sekä filosofisia pohdintoja. Kannustava ja tarpeeksi rento ryhmähenki ovat mielestäni avain voimavarojen säilymiseen. Väsymyksen iskiessä ei tarvitse yksin yrittää jaksaa. Tietynlainen harjoituskuri on kuitenkin säilytettävä. Siitä huolehtii yleensä äänenjohtaja, jonka roolia vaihdamme yhteistuumin teoksittain. Viimeistellessämme konsertin ohjelmistoa soitimme kappaleita läpi ja pysähdyimme vaikeisiin paikkoihin. Viilasimme puhtautta tarkemmaksi ja keskityimme kuuntelemaan yhteistä intonaatiota (= soinnin vire). Jokainen voisi vielä katsoa yksin omat hankalat paikkansa ja sitten olisimme valmiita. Täydellisyyttä tavoitellessa on annettava kuitenkin musiikille oma vapautensa elää ja muuttua kenties vielä esiintymishetkellä, opituista merkinnöistä huolimatta.

Kurkistus sellosektion harjoituksiin.
Kuva: Puolustusvoimat / Lauri Heroja

Nuottikansiot, tuolit ja soittimet kannettiin yhteistoimin linja-auton alaosaan ja matkustamoon. Sitten olikin legendaarisen hetken aika, kun laitoimme nappitaulusta nuppineulat kohdalle “keikka”. Nousimme kyytiin ja matka kohti sotaveteraanien palvelutalo Ilveskotia saattoi alkaa. Bussimatka sujui rattoisasti vajaassa kymmenessä minuutissa autosotamiehen kyydissä. Menin istumaan yksikseni, jotta ehdin puhaltaa ulos edellisen palveluksen ilmat ja vetää sisään uutta happea konserttia varten. Mieleni oli innostunut, mutta samaan aikaan rauhallinen. Olimme käyneet kaikki kappaleet läpi koko kokoonpanon kanssa vielä samana aamuna.  Parkkipaikalle saavuttaessa huomasimme bussin ikkunasta, kuinka ensimmäinen kuuntelija odotti jo meitä ulkona pyörätuolissaan. Laittaessamme soittajien tuoleja paikoilleen loputkin yleisöstä valuivat vähitellen alueelle. Pihapenkit täyttyivät ja hoitohenkilökunta avusti pienen, mutta sitäkin arvokkaamman yleisön piha-alueelle. Kuulijoiden keski-ikä kertoi pitkästä elämänkokemuksesta. Oli kunnia-asia soittaa juuri näille ihmisille.

Kohti keikkaa!
Kuva: Puolustusvoimat / Lauri Heroja

Kapellimestarimme sotilasvirkamies Risto Sojakka käveli orkesterin eteen ja nosti kätensä aloituksen merkiksi. Ja niin päästimme ensimmäisen soinnun kajahtaen ulos soittimistamme. Aloitimme perinteikkäästi Parolan marssilla. Poutasää ja tuttujen kappaleiden sävelet loivat alueelle lämpimän ilmapiirin. Yleisö kuunteli keskittyneesti kun vaihdoimme kotimaisesta Vesa-Matti Loirin kappaleesta Nocturne klassisempaan Sibeliuksen säveltämään Andante Festivoon. Konsertin puolivälissä tyyli muuttui kun annoimme tilaa Varusmiessoittokunnan jousikvintetille. Se koostuu kahdesta viulusta, alttoviulusta, sellosta ja kontrabassosta. Erityisesti rakennuksen parvekkeella olevat hoitajat heiluivat rytmin tahtiin iloisesti ja nauttivat selkeästi kuulemastaan. Kvintetin jälkeen harmonikan soittajamme jääkäri Merras ihastutti yleisöä entisestään soittamalla iki-ihanan valssin nimeltään Metsäkukkia. Soitimme hänen kanssaan koko Jousiorkesterin voimin Astor Piazzolan Oblivionin, josta on julkaistu myös tunnelmallinen video YouTubeen Varusmiessoittokunnan kanavalle.

Jousiorkesteri tarjosi hienon elämyksen Ilveskodin asukkaille.
Kuva: Puolustusvoimat / Lauri Heroja

Paraatipuku päällä tunnen oloni arvokkaaksi. Tällaisina hetkinä olen kiitollinen mahdollisuudestani suorittaa palvelus juuri sotilassoittajana näiden henkilöiden kanssa. Ensimmäisillä harjoituskerroilla näyttävimpänä teoksena esittämämme Mendelssohnin sinfonia X tuntui aluksi aivan mahdottomalta soittaa oikeassa tempossa eli nopeudessa. Tiheää tikutusta soittaessani itse esiintymispaikalla huomaan kuitenkin uppoutuneeni hetkeen ja soittavani hyvällä prosentilla oikeita ääniä.

Vauhdikas iltapäivähetki lähenee loppuaan. Viimeinen kappale on Muistoja Pohjolasta. Sotilasvirkamies Sojakka hymyilee meille ja marssimme läpi viimeiset sävelet auringon paistaessa. Kesätuuli puhaltaa kasvoilleni kun kuulemme aplodit. On aika lähteä takaisin Ilveskodista kohti kultaista kotiyksikköä ja seuraavia soittotreenejä.

Kuva: Puolustusvoimat / Lauri Heroja
  • Jääkäri Veera Hännikkälä

Jääkäri Hännikkälä on 19-vuotias nuori, joka suorittaa palvelustaan positiivinen mieli edellä. Hännikkälä soittaa Jousiorkesterissa selloa ja harjoittelee Kivääritaitoryhmässä. Muulloin hän ihmettelee ja ihailee elämän pieniä ilonaiheita ja yksityiskohtia.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *