AUK I eli jalka pois monitorilta ja metsään mars!

Teksti: Eelis Saurio
Kuvat: Puolustusvoimat / Julia Röyttä, Antti Hintikka, Lauri Heroja

Varusmiessoittokunnassa suoritetaan ns. jälki-AUK pitkän soittokauden jälkeen.
Kuva: Puolustusvoimat / Julia Röyttä

Alkaa käymään vähiin nämä päivät. Ajatella, että suuresta perheestämme on jo osa siirtynyt prikaatin porteista aurinkoon, ja tänne jäimme me, joita oppilaiksi kutsutaan. Jätimme yleisön haukkomaan henkeään hetkeksi, suljimme soittimet koteloon, avasimme aseholvit ja puimme taisteluvarustuksen päälle. Syöksymme kohti uutta ja tuntematonta, emme kuitenkaan yksin: aina joku tukee vieressä. 

Elämme kummia aikoja, ystävä hyvä. AUK I on täällä.

Kaikki tuntuu jotenkin samalta, silti erilaiselta. Aamut alkavat viisarin lyönnillä. Nostan pääni tyynystä, ja kohta painan sen takaisin. Ennen sen välin täytti musiikki. Nyt lomilta palatessani tilanne on toisin. Vaikka ajallisesti jäljellä on vähän, silti on paljon opittavaa. Minun – siis kuvitelkaa, minun? – pitäisi olla jouluun mennessä ryhmänjohtaja. Ajatus kahdesta kulmaraudasta rinnuksilla kutkuttaa ajatuksissa – totta kai. Mutta miten se onnistuu käytännössä? Yli 260 aamua katosi kuin tuhka tuuleen. Se ensimmäinen tuntuu kuin eiliseltä. Olo tällä hetkellä on varmempi, mutta yhtä utelias kuin alokkaalla. Sukellamme jo kerran opitun syvempään päätyyn. Minä pärskin pinnalla. Mutta se on vain tunne ja osa sitä mieletöntä tunneskaala, jota olen käynyt läpi koko palveluksen.

Ulos treenikopista ja poteroa kaivamaan!
Kuva: Puolustusvoimat / Antti Hintikka

Joskus täytyy lähteä kotoa nähdäkseen, kaipaako takaisin. Tällä hetkellä en – tai kyllä. En tiedä, mieleni on ristiriitainen. Kodilla en tarkoita fyysistä kotia tai omaa sänkyä. Pikemminkin keikkalavaa, yleisöä, sitä ihanaa musiikin ja adrenaliinin fuusiossa syntyvää euforian tunnetta. Sitä kyllä kaipaa, mutta joskus Taon saavuttaminen vaatii vastapainoa. Tässä tilanteessa siirtyminen yleisön edestä metsään harjoitusalueelle tuntuu rauhoittavalta. Koulutuksemme siellä on kylläkin kaikkea muuta kuin rauhoittavaa. Laulajana en ole pahemmin tutustunut scream-tekniikkaan, mutta taisteluharjoituksissa se jostain tuolta persuuksista saakka vain löytyi. Yöhön saakka kestävät päivät, herätykset vartioon tai asemiin, itsensä haastaminen fyysisesti. Kaikkea sitä mitä odotin ja mitä toivoin. Ei pidä päästää itseään turhan helpolla, vaikka se tuntuisi järkevältä ratkaisulta. Uskon, että minustakin kouliintuu mukiinmenevä ryhmänjohtaja, itsestä se on kiinni. Sehän tässä ratkaisee, oma asenne. Lyhyillä yöunilla kahdettatoista tuntia valveilla rankkasateessa märillä vaatteilla polvet ruvella tetsatessa löytää silti sen auringon pilkahduksen. Ehkä se on AUK II (Huom. musahommia, eli ns. hyviä hommia), ehkä se on reservi. 

Jääkäriryhmän johtajan koulutus kestää neljä viikkoa. Nyt siitä on kulunut puolet. Jos tästä sekavasta ajatusten virrasta joku on saanut kiinni, niin en ole katunut hetkeäkään päätöstäni hakea aliupseerikurssille. Että iskälle ja äipälle vaan terkkuja, mulla on oikeasti kivaa täällä! Oli onnenpotku alkujaan päästä Varusmiessoittokuntaan. Nyt kun olen saanut täältä tähän mennessä niin paljon, on annettava takaisin. Kuluneen kahden viikon aikana on ollut mielenkiintoista nähdä se kolikon kääntöpuoli, mitä Puolustusvoimilla on tarjota. Hetken vielä kun jaksaa ponnistaa, niin edessä häämöttää paluu soittokoppiin. Sitä odotellessa vielä hetkeksi jalka pois monitorilta ja metsään mars! Eiks je!

Sotilassoittaja täydessä taisteluvarustuksessa.
Kuva: Puolustusvoimat / Lauri Heroja
  • Oppilas Eelis Saurio

Eelis Saurio on oululainen laulajalupaus, joka loistaa Parolannummella imitaatio- ja huumoritaidoillaan. Tuvassa numero 12 asusteleva Saurio vaatii kunnollisen aamuherätyksen, jotta viimeisetkin unihiekat varisevat pois taistelijan ulottuvilta. Tämän totesi käytännössä yksi AUK:n ryhmä, joka joutui käyttämään lieviä voimakeinoja kyseisen taistelijan herättämiseksi puolustusasemiin keskellä yötä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *