Kaikki hyvä päättyy JoHaan

Teksti: Anni Lakaniemi
Kuvat: Puolustusvoimat / Julia Röyttä, Lauri Heroja

JoHassa vihollisjoukon muodostivat Varusmiessoittokunnan reserviläiset.
Kuva: Puolustusvoimat / Julia Röyttä

Syyskuisena sunnuntai-iltana kävelin jännittynein mielin viimeistä ylämäkeä kohti kultaista kotiyksikköä. Seuraavasta kiinniolojaksosta tulisi raskas ja mietin itsekseni: “Jos tästä selviän, selviän mistä vaan.” Edessä oli aliupseerikurssin ensimmäinen osa.

Kurssi lähti käyntiin ryhmänjohtajan tehtävien opettelemisella ja johtajan roolin omaksumisen harjoittelemisella. Opeteltavaa oli paljon ja aika oli rajallinen. Kaikkia tilanteita oli käytettävä hyödyksi. Ensimmäisen viikon lopulla taisteluharjoituksessa, kun ensimmäiset aliupseerioppilaat opettelivat ryhmänjohtajana ryhmittymiskäskyjen antamista, asemassa odottavat palvelustoverit käyttivät ajan hyödyksi lukemalla Ryhmänjohtajan käsikirjaa. Yön kipinävuorojen aikana taottiin taas päähän Yleistä palvelusohjesääntöä.

AUK 1/20 kurssin johtajana toimii kapteeni Jyrki Latvala.
Kuva: Puolustusvoimat / Julia Röyttä

Kurssin toisella viikolla suuntasimme kohti Hälvälää johtamisharjoitukseen eli JoHaan valmistavaan taisteluharjoitukseen. Joka päivä opimme erilaisia taistelumenetelmiä. Maanantaina puolustustaistelua, tiistaina tuliylläkköä, keskiviikkona viivytystaistelua ja torstaina hyökkäystaistelua. Päivät olivat pitkiä ja raskaita – jokainen taistelumenetelmä harjoiteltiin niin monta kertaa, että se oli kaikille varmasti selkeä. Viikonloppuna väsyneet taistelijat palasivat kasarmille palautumaan ennen kymmenen päivän koitosta, Hätilän ampumaleiriä ja itse JoHaa.

Hätilän ampumaleiri oli kertausta jo aiemmin opituista asioista, mutta uutena asiana tuli esimerkiksi ilmatorjuntakonekiväärillä ampuminen. Ampumaleiri päättyi ja oli aika siirtää ajatusmaailma kohti johtamisharjoitusta. Torstaina iltahämärällä saavuimme busseilla Hälvälän harjoitusalueelle. Sinä iltana saunoimme ja valmistauduimme henkisesti seuraavaan päivään. JoHa tulisi olemaan todellinen kokemus.

Perjantaiaamuna kuittasimme itsellemme KASI-liivit eli simulaattorijärjestelmän, jonka kiinnitimme taisteluliiveihin ja kypäriin. Niiden avulla saisimme tietää, miten vihollisen hyökkäystoiminta on mahdollisesti vaikuttanut meidän oppilaiden fyysiseen toimintakykyyn. Reserviläiset saapuivat temmellyksen keskelle vastaanottamaan samaiset liivit ja muut taisteluvarusteet. He toimivat johtamisharjoituksen aikana vihollisenamme. Kun olimme valmiita, marssimme kohti tulevaa tukikohtaamme ja paikalle saavuttuamme lähdimme määrittämään lähipuolutusasemia. Lisäksi suoritimme teltan kasaamisen ja suoja-asemamme naamioimisen. Kello 19.00 kaikki Alfa- ja Bravo-joukkueiden ryhmät olivat käskynantomuodossa valmiina vastaanottamaan käsky: “Johtamisharjoituksen sovellettu vaihe alkaa, suojatkaa kuulonne.”

Seuraavan yön aikana vihollisuhka oli äärimmäisen korkea. Koko ajan molemmista joukkueista oli toiminnassa kaksi kiertoparivartiota, neljä poterovartiota ja jokaista telttaa kohden yksi lähivartiomies suoja-aseman ympärillä vihollisen tiedustelijoiden varalta. Yö meni suurimmaksi osaksi hälytysten keskellä puolustusasemissa tai vartiovuorossa. Yksikään taistelija ei nukkunut tuntia kauempaa. Seuraavana aamuna lähdimme ennen auringonnousua kohti taistelujamme. Kaikki mitä harjoittelimme JoHaa valmistavan harjoituksen aikana, suoritimme päivän aikana, vastustajan vaanimana. 

Poterovartiossa ei kelpaa vain istuskella.
Kuva: Puolustusvoimat / Julia Röyttä

Taisteluiden jälkeen oli vuorossa legendaarinen JoHa-marssi! Lähdimme matkaan ryhmämme kanssa klo 7.15. Suunnistimme rastilta toiselle erilaisia tehtäviä suorittaen – päivä oli aurinkoinen ja kaunis. Söimme matkan puolessa välissä lounaan ja jatkoimme matkaa. Suoritimme marssin hyvässä hengessä ja ilman onnettomuuksia. Viimeiselle rastille eli hypotermiatestiin saavuimme viiden aikaan iltapäivällä. Menimme maastopuvuissa jonossa käsi kädessä järveen seisomaan muutamaksi minuutiksi ja sieltä noustuamme puristimme suurimmat vedet vaatteistamme, laitoimme ne takaisin päälle ja lähdimme nostamaan sykettä. Tämän jälkeen koitti ansaittu sauna.

Legendaarinen soittokunnan henki ei puuttunut tästäkään harjoituksesta.
Kuva: Puolustusvoimat / Julia Röyttä

Johtamisharjoituksen viimeisenä päivänä heräsimme klo 3.55 aamuyöllä ja lähdimme marssimaan kohti loppukoitosta. Pihalla satoi vettä ja väsymys oli vahvasti läsnä, mutta muutaman kilometrin ja hieman reitistä poikenneen suunnistuksen jälkeen olimme suuren mäen juurella. Sieltä alkoi JoHan viimeinen koettelemus eli pikamarssi mäen huipulle. Se oli nopea mutta rankka suoritus. Mäen päällä katsoin maisemia ja tunne oli surrealistinen. Harjoitus, jota olin jännittänyt peruskoulutuskaudesta asti oli nyt ohi. Itsevarmuus omasta tekemisestä oli huipussaan, vaikka jalat tuntuivat pettävän hetkellä minä hyvänsä ja sydän hakkasi tuhatta sataa. Tunsin oloni helpottuneeksi. Selvisin!

JoHan aikana jokaisella kertyi kilometrejä
marssimittariin varmasti ainakin puolisen sataa.
Kuva: Puolustusvoimat / Julia Röyttä

JoHan aikana tehtiin paljon asioita, jotka olivat kaukana omalta mukavuusalueeltani, kuten kosteassa ja kylmässä poterossa makaaminen kolmelta aamuyöllä laukausten paukkeessa, vuorokauden kestävä johtamiskoe alle tunnin yöunilla tai tuliylläköstä irtautuminen suoraan kivikkoiseen ja liukkaaseen ylämäkeen konekivääri kainalossa. Vaikkei kyseiset tapahtumat olletkaan hetkiä, joissa olin onnellisimmillani, en vaihtais niitä pois. Opin johtajakoulutuksen ohella paljon itsestäni, omasta reagoinnistani ja toimintakyvystäni sekä ennen kaikkea itseni ymmärtämisestä. Kurssin tärkein oppi oli oivallettava rivien välistä: ei tarvitse kilpailla muita vastaan siitä, kuka on nopein juoksemaan ylämäkeä tai kuka on paras ampumaan konekiväärillä. Ainoa kilpailija joka pitää päihittää, on minä itse. Taistelijat toimivat yhdessä, eikä ryhmän sisällä voi kilpailla, jos haluaa sen toimivan. Ryhmänjohtajan tulee olla alaisilleen reilu ja armollinen, ja hänen on osattava olla tätä myös itselleen.

Tähän mennessä paras hetki aliupseerikurssilla oli viimeinen hyökkäystaistelu keltaista valtiota eli reserviläisiä vastaan. Alfa-joukkue taisteli loppuun asti paukkupatruunoiden paukkeessa, epäsuoran tulen tuhotessa vihollista, valorakettien valaistessa maastoa ja savuheitteiden sumentaessa taistelukenttää. Taistelijat huusivat äänet käheinä etenemiskäskyjä ja ryömivät reput selässä kohti vihollista ilman pelkoa. Adrenaliini ryöppysi kehossa vielä silloinkin, kun harjoituksen johtaja totesi taistelun päättyneeksi. Yhteisessä palautteenannossa en voinut lakata hymyilemästä. Tehtävä oli kirkkaana mielessä ja se oli suoritettu. Vihollinen oli tuhottu.

Taistelukentällä kova äänenkäyttö on ensiarvoisen tärkeää!
Kuva: Puolustusvoimat / Julia Röyttä

Kulunut kuukausi aliupseerikurssilla on ollut varusmiesurani rankinta, mutta kasvattavinta aikaa. Ylitin itseni monessa asiassa ja hiljensin epäluottamuksen itseäni kohtaan. Ryhmätoiminta parantui huomattavasti ja ihmiset lähentyivät erilaisessa tapahtumaympäristössä uudella tavalla, vaikka olemme tunteneet toisemme tammikuusta saakka. 

Innokkaana odotan kurssin toisen osan alkamista. Viimeiset palveluskuukaudet pyörähtävät käyntiin ja konsertit odottavat. Rynnäkkökivääri vaihtuu lopullisesti mikkiin ja saksofoniin. Tästä jäljellä olevasta ajasta otan takuulla kaiken irti! Sitä ennen lepään kotona hetken, ilman yhtäkään kiertoparivartiota.

  • oppilas Anni Lakaniemi

Oppilas Lakaniemi on Varusmiessoittokunnan laulaja-saksofonisti, joka tekee molempia suurella sydämellä. Tämä Raumalta läpyjen ja plätejen luvatusta kaupungista kotoisin oleva taistelija kuuluu yksikön neulontamafiaan, ja hänen naurultaan ei varmasti kukaan ole välttynyt vuoden aikana.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *