Kirjoitan tätä tekstiä varusmiespalveluksemme toiseksi viimeisenä iltana. Hetki sitten kannoimme taas yhden säkillisen varusteita takaisin varusvarastolle, ja jokaisen palautetun sukkaparin ja taisteluliivin taskun jälkeen olo tuntui kevyemmältä kuin aiemmin. Aliupseerikurssimme bändilinja, osa viestintälinjasta ja valtaosa yksikkömme muista varusmiehistä kuvaa parhaillaan musiikkivideota TJ0-kappaleeseemme. Tunnelma yksikössä on riehakas ja odottava, sillä huomenna meidät ylennetään, ja ylihuomenna astumme prikaatin porteista ulos viimeistä kertaa, tuoreina reservin alikersantteina.
Mitä tästä vuodesta sitten jäi käteen? Ensimmäiseksi mieleen tulee yksikkömme ainutlaatuinen yhteishenki. Tammikuun toisena päivänä porteista sisään astuneen alokkaan valtasi hämmennys, kun vastassa oli kokonaan uusi ympäristö ja sata aivan yhtä kuutamolla olevaa uutta tuttavuutta. Pian kuitenkin huomattiin, että näiden sadan niin erilaisen, mutta kuitenkin samanhenkisen ihmisen välille alkoi kehittyä aivan uskomaton side.
Näiden taistelijoiden kanssa koettiin peruskoulutuskauden metsäreissut, erikoiskoulutuskauden ainutlaatuiset keikat ja suurimman osan kanssa myös sotilasmusiikkilinjan aliupseerikurssin haasteet. Monen näistä ihmisistä kanssa tulen varmasti pitämään yhteyttä reservissäkin.
Pitkin palvelusta sain monen muun tavoin huomata, että pystyn paljon enempään kuin olisin ikinä uskonut. Oli kyse sitten vuorokauden taistelusta aliupseerikurssin johtamisharjoituksessa, nousemisesta loppuunmyydyn Tampere-talon lavalle tai intensiivisestä keikkaputkesta vähillä yöunilla, selvisin kaikesta, mitä varsin erityinen palveluksemme toi mukanaan. Mukaan reserviin vien kitaralaukullisen itseluottamusta, jonka olemassaolosta en ennen palvelusta tiennyt mitään.
Soittokaudeltamme mukaan tarttui upeita ja ainutlaatuisia hetkiä, jollaisia harva varusmiespalvelusta suorittava pääsee kokemaan. Pääsimme esiintymään mitä erilaisimmilla lavoilla Suomen suurimpia konserttisaleja myöten, erilaisille yleisöille. Saimme myös kunnian edustaa satavuotiasta Suomeamme maailmalla, nimittäin kuviomarssitapahtumassa Tšekissä.
Aiemmin mainitsemani itseluottamuksen syntyyn vaikutti suurilta osin aliupseerikurssi, jonka ensimmäisessä vaiheessa löysin itsestäni uuden puolen, sotilasjohtajan. Kurssin toisessa vaiheessa taas pääsin opettelemaan mediatyöskentelyn perusteita viestintälinjalla. Linja toi paitsi uusia näkökulmia aiemman palveluksen rinnalle, myös taitoja, joista varmasti on myöhemmin hyötyä työelämässä. Uskoisin, että moni muukin aliupseerioppilaistamme tuntee samoin, kävi sitten kapellimestari-, äänenjohtaja-, viestintä- tai tapahtumatuotantolinjan.
Näyttävät paraatipukumme jäävät pian naulaan, ja huomisillan todennäköisesti täyttää haikeus siitä, että ylihuomisen aamu on todellakin viimeinen aamumme armeijan vihreissä. Mutta kuten TJ0-kappaleessammekin todetaan: ohan tää ollu nättii! Kiitokset palvelustovereille, henkilökunnalle ja kaikille muillekin, jotka ovat kulkeneet tämän matkan kanssamme ja mukavia palveluspäiviä tulevalle saapumiserälle!
– Alikersantti Ilkka Olkku
Lahtelainen Olkku oli blogimme vakiokirjoittaja. Hän lauloi erikoiskouluskaudella viihdeorkesterissa soitellen satunnaisesti akustista kitaraa. Aliupseerikurssilla hän hyppäsi altaan syvään päähän ottaessaan haltuun viestintälinjan oppeja.