Category Archives: 2020 Peruskoulutuskausi

Metsää, poteroa ja kipinää (eli tunnelmia ensimmäisestä taisteluharjoituksesta)

Teksti: Aliisa Jämsä
Kuvat: Puolustusvoimat /
Noora Niittymäki, Tuomas Puranen

Teltan pystyttämisen lisäksi tukikohta täytyy naamioida maastoon mukautuvaksi.
Kuva: Puolustusvoimat / Noora Niittymäki

Ensimmäisellä viikonloppuvapaalla monen alokkaan päässä tapahtui varmasti pientä spekulointia, sillä tulevalla viikolla koitti ensimmäinen metsäleiri. Lähtö oli tiistaina ja paluu torstaina. Jo lähtöpäivää edeltävänä iltana osa alokkaista oli aloittanut ajoissa metsävarustuksen pakkaamisen. Herätys oli poikkeuksellisesti aikaisemmin, mutta lähtö tapahtui reippaasti. Päästyämme majoitusalueelle meidät alokkaat jaettiin ryhmiin, joiden johtajina toimivat alikersantit. Telttaryhmät koostuivat kahden alikersantin johtamasta ryhmästä. Levittäydyimme ryhmittäin alueelle ja aloitimme kokoamaan telttoja. Koottuamme teltat, ne purettiin. Ja taas koottiin. Ja taas purettiin. Uudelleen kokoaminen ja purkaminen turhautti monia, mutta siinä alkoi huomaamaan, kuinka se tapahtui yhä nopeammin ja nopeammin. Samalla pystyimme kaikki kehittämään yhteistyötaitojamme.

Telttojen kokoamisen ja purkamisen lisäksi pääsimme tutustumaan poteroihin. Jotkut poterot olivat jo valmiiksi tehdyt, kun taas toisia pääsi oikein kunnolla muokkaamaan ja kaivamaan itselleen sopivaksi. Poteroissa harjoittelimme ryhmittäin taistelijoiden välistä kommunikointia sekä rivakkaa suojautumista teltoille. Tavoitteena oli oppia ripeä reitti omalta teltalta poteroon ja takaisin. Reitti kehotettiin painamaan mieleen mahdollisten hälytysten varalta. Hälytykset aiheuttivat monenlaisia mietteitä – jotkut alokkaat olivat stressaantuneita, toiset jopa innoissaan. Kuitenkaan ensimmäisenä yönä hälytystä ei tullut. Helpotus vai pettymys? Vaikka hälytystä ei tullut, ensimmäinen yö oli kuitenkin monelle tapahtumarikas. Osa alokkaista pääsi valvomaan kipinävuoroon tai kiertoparivartioon.

Poterossa täytyy pysyä mahdollisimman matalana, eikä keskittyminen saa herpaantua.
Kuva: Puolustusvoimat / Noora Niittymäki

Toinen päivä oli miltein kokonaan pyhitetty ampumaradalle. Lähtö tapahtui pian aamupalan jälkeen kaikki tarvittava materiaali mukanamme. Tämä oli toinen kerta, kun me alokkaat pääsimme ampumaan radalle. Ampuminen oli tuttua juttua kaikille ja sujui annettujen palautteiden mukaan erinomaisesti. Kersantti Rautasuon sanoja lainaten: “Bravo!”. Ampumisen ohella pääsimme harjoittelemaan käsikranaatin heittämistä, telamiinan kaivamista, kevyen kertasingon käyttöä sekä syöksymistä taistelutilanteessa. Pienten pakkasten takia pieni vilu saattoi vaivata muutamaa taistelijaa, mutta onneksi nuotiopaikoille pääsi lämmittelemään pakkiruokailun ajaksi. 

Kun ammunnat oltiin saatu päätökseen, suuntasimme takaisin majoitusalueelle. Myöhemmälle illalle oli ohjelmassa ryhmittäin partiossa liikkumista ja toimimista, mitä tarvitsimme seuraavana päivänä. Ryhmittäin suoritimme muutaman kilometrin marssin partiomuodossa alikersanttien johdolla. Matkan varrella harjoittelimme väijytystä ja taistelutilanteita vihollisryhmiä vastaan. Päästyämme takaisin yksikköön raskaan marssin jälkeen, purimme metsävarustuksen, huolsimme ja puhdistimme aseet sekä veimme teltat kuivumaan. Kaiken tämän jälkeen pääsimme pikkuhiljaa viettämään rentoa iltavapaata. Moni alokas, minä mukaan lukien, palkitsi itsensä saunan löylyillä ja maukkaalla pitsalla.

Kun kaikki puhaltavat yhteen hiileen, hyvään lopputulokseen päästään ripeästi.
Kuva: Puolustusvoimat / Noora Niittymäki

Tätä blogia varten kyselin hieman ympäriinsä alokkailta mielipiteitä ja tuntemuksia ensimmäisestä metsäharjoituksesta. Monen mielestä onnistunutta oli ehdottomasti alokkaiden välillä vallitseva ryhmähenki. Telttaryhmittäin ja pienryhmittäin saimme tutustua paremmin toisiimme. Koska armeijassa ei ryhmäytymiseen niin paljoa keskitytä, tämä oli oiva mahdollisuus siihen. Muutamalle metsässä yöpyminen oli täysin uusi käänne arkeen, mikä toi pientä jännityksen hiventä leiripäiviin. Alokkailla mieleenpainuvimmat asiat harjoituksesta olivat ammunta, kipinä- ja parivartiovuorot ja meidän mahtava yhteishenki! Myös alikersantit antoivat kehuja, kuinka meistä Varusmiessoittokunnan alokkaista hehkuu motivoituneisuus sekä tekemisen meininki.

Itselleni harjoitus oli yksi fyysisesti rankimmista mutta mielenkiintoisimmista kokemuksista näiden ensimmäisten viikkojen aikana. Partiotaustani osoittautui hyödylliseksi telttojen kokoamisessa sekä yleisesti metsässä toimimisessa. Vaikka pieni “ynnykkä” (tunnetila, jossa kaikki negatiivinen tuntuu kaatuvan niskaan ja tekisi mieli vain käpertyä kuusen juurelle sikiöasentoon) meinasi välillä ottaa vallan ja tuntui kuin kaikki voimat loppuisivat, en antanut periksi vaan otin itseäni niskasta kiinni. Reippaalla asenteella odotin aina seuraavaa aktiviteettia. En antanut epäonnistumisten lannistaa, koska niistä voi vain oppia. Metsästä löysin omien vahvuuksieni lisäksi myös heikkouksia, joita aion kehittää koko palveluksen loppuun asti. Ylpeänä voin olla tässä porukassa mukana!

Jämsä valmistautumassa harjoitukseen. Kuva: Puolustusvoimat / Tuomas Puranen
  • Jääkäri Aliisa Jämsä

Kirjoittaja on 19-vuotias stadilainen, joka taituroi Showband -kokoonpanon laulajana. Jämsän voit löytää tuvasta beatboxaamasta tai näyttelemästä.

Täällä ollaan!

Teksti: Niko Tamminen
Kuvat: Puolustusvoimat / Noora Niittymäki

Eräänä utuisena maanantaipäivänä löysin joukon kaltaisiani palvelukseen astuvia Hämeenlinnan rautatieasemalta. Tunnelma oli odottava ja jännittynyt. Kaikki katselivat jalkojaan matalassa lumihangessa ja välttelivät suomalaiseen tapaan katsekontaktia. Onneksi sitä ei jatkunut kovinkaan pitkään kun ykskaks oli ympärilleni löytynyt juttukavereita matkaseuraksi kohti varuskuntaa.

Määrätietoisesti astelin prikaatin porteista sisään ja päädyin alkutarkastusten jälkeen viimein tuttuun paikkaan, jossa olin vajaa vuosi sitten vieraillut pyrkiessäni Varusmiessoittokuntaan. Yleisradiokin oli paikalla ikuistamassa saapumistamme. Punkkani löytyi toisesta kerroksesta kätellessäni samalla vielä tuntemattomia palvelustovereitani. Nopeasti porukka kuitenkin alkoi jo hitsautumaan yhteen kun taiteilimme tetriksen tapaan varusteitamme sipulisäkeistä paikoilleen. Päivän päätteeksi olin selvittänyt että tupani pitää sisällään soittokuntalaisia käsikirjoittajasta trumpetistiin aina Helsingistä Rovaniemelle saakka.

Ensimmäiset viikot ovat suurelta osin kuluneet koko palvelusaikaa koskettavien ja tulevia harjoituksia valmistelevien velvollisuuksien hoitamisessa. Päiväohjelmassa on ollut mm. rokotuksia, taistelu- ja ampumavarustukseen tutustumista, Panssariprikaatin eri tukevien tahojen infotilaisuuksia, läheisten päivät, vääpelin oppitunteja yksikön toiminnasta, itsenäistä sotilaan opiskelua sekä siisteyspalvelusta eli sipaa – tietoja ja käytäntöjä omaksuttavaksi laidasta laitaan. Yksi tupalaisistamme totesi muutaman palveluspäivän jälkeen ettei sipaa ole mahdollista suorittaa hyväksytysti alikersantin ensimmäisellä tarkastuksella, mutta useamman yrityksen jälkeen olemme onnistuneet siinäkin. Meitä kiellettiin tuulettamasta, vaikka niin kovin ikkunan avaaminen helpottaa hikisen suorituksen jälkeen.

Intin alkutaipaleet ovat myös pitäneet sisällään haasteita. Kuinka pysyä annetuissa aikamääreissä ja ehtiä vaihtamaan varustusta käden käänteessä? Miten kivääristä saadaan puhdas ja koko joukkue pysyy suuntamiehen tahdissa? Olemme saaneet taistelukoulutusta sotilaan säässä ja jonottaneet tovin aikaisen aamuherätyksen jälkeen hyytävässä tihkusateessa. Vatsatautikin ehti osaa meistä kalvamaan. Toisaalta maasto-olosuhteissa ruokaileminen on tuttua puuhaa partioharrastukseni vuoksi. Kovan kurin avulla pyrimme saavuttamaan edustusjoukolle kuuluvan aseman.

Monesta kuitenkin selvitään, yhdessä. Juttua ja vitsejä on riittämiin ja laulu raikaa käytävillä. Musiikki yhdistää. Finlandian esittäminen läheisten päivänä, harjoittelumahdollisuus iltaisin ja yksikön oma saunavuoro ovat rikkoneet hyvin palveluksen tuomia rutiineja sekä tarjonneet vastapainoa taistelukoulutukselle. Kantahenkilökunnan pitämät oppitunnit ovat olleet asiapitoisia, mutta onneksi joukkoon on mahtunut kevennyksiäkin. Palavaa televisiota ei esimerkiksi kannata heittää kylpyammeeseen. Joissakin tilanteissa pokerinaaman pitäminen on ollut haastavaa.

Siis pilke silmäkulmaan ja käsidesiä perään! Näillä ajatuksilla kohti p-kauden haasteita ja rientoja.

  • alokas Niko Tamminen

Kirjoittaja on 19-vuotias helsinkiläinen klarinetisti, joka jäi Cooperin testissä 15 metrin päähän kuntoisuuslomasta. Soittamisen ohella alokas Tamminen harrastaa partiota, ja kesäisin hänet löytää veden ääreltä joko ulapalta purjeveneen kannelta tai rannalta loikoilemasta. Ensi kesänä suunta on kuitenkin kaukomaille…