Teksti: Lotta Hirvilammi
Kuvat: Puolustusvoimat / Adel Mekhane, Leo Teodosin
Yksikkö pullollaan jääkäreitä! Yhä itseään esitellessä sana alokas meinaa kirvota huulilta, eikä vertaistenkaan kutsuminen ”arvon jääkäreiksi” tunnu vielä täysin luonnolliselta. Olemukseltamme olemme kyllä jo kaukana alokkaista, tai ainakin siitä, millaisina palveluksen aloitimme vajaa kolme kuukautta sitten. Osaamme marssia tahdissa jopa laulun siivittämänä, muistamme sulkea taskujen vetoketjut ennen tuvista poistumista, taidamme teitittelyn ja osaamme aseidemme sarjanumeron vaikka unissamme.
Sotilaan käytösmallien ja kasarmialueen toimintatapojen tuntemisen lisäksi jääkäreiksi kasvamiseen on sisältänyt sotilas- ja taistelukoulutusta ja sen omaksumista. Saapumiserällemme sotilaskoulutuksesta erityisen teki se, että koko neljän viikon koulutus suoritettiin yhden gineksen (suomi-intti-suomi = kiinniolo, yhtäjaksoinen kasarmilla oleminen ilman viikonloppuvapaita tai muitakaan lomia) aikana. Neljän viikon rupeama täynnä taistelukoulutusta oli intensiivinen ja osittain raskaskin, mutta loistavalla yhteishengellä ja tekemisen meiningillä selvisimme siitä hyvin.
Neljään viikkoon mahtui valtava määrä asiaa ja uutta opeteltavaa: ensimmäiset ammunnat ja niitä seuranneet ampumaratapäivät, yksittäisen taistelijan liikkumistapojen (lähes loppumaton) harjoittelu, napalmiradan läpi juokseminen, suojanaamarin tiiveyden testaaminen kyynelkaasuhuoneessa sekä muut meitä noheviksi taistelijoiksi muovanneet koulutukset, kaikkein tärkeintä eli ensimmäisten sotkumunkkien nauttimista unohtamatta.
Kuva: Puolustusvoimat / Adel Mekhane
Rupeamaan mahtui myös kaksi maastoharjoitusta, kansankielellä leiriä, joissa testattiin kykyämme pärjätä talvisissa olosuhteissa. Osaa leirille lähteminen ei etukäteen valtavasti innostanut, mutta metsässä toisten kanssa telmiessä ja naurunremakoiden kuuluessa ympäriltä niin sanottua “ynnyköintiä” ei juurikaan ollut edes havaittavissa. Tämän vuoden ystävänpäivä jää myös varmasti hyvin mieleen – nuotiolla istuminen auringon paistaessa, suklaapatukkaa syödessä ja nyt jo tärkeiksi muodostuneiden kavereiden kanssa jutellessa ei ollut nimittäin lainkaan hullumpaa.
Vaikka jo ennen palveluksen aloittamista olin kuullut paljon juttuja soittokunnan erityislaatuisesta yhteishengestä ja yhteen hiileen puhaltamisesta, en olisi osannut kuvitella voivani olla osa niin suurta, ja samaan aikaan niin tiivistä porukkaa. Elävä todiste tästä on meille erityistehtävähaun kautta päätynyt jääkäri Veko, sillä vaikka hän hyppäsikin joukkoomme vasta alokaskautemme lopussa ja vain muutamaa päivää ennen VMP-jaksolle siirtymistä, kertoi hän jo lomille lähtiessään tuntevansa olonsa yhdeksi meistä. Soittokunnan henki ei totisesti ole vain legendaa!
Yhteisöllisyys ja ryhmähenki näkyvät myös koulutuksissa ja yleisesti kaikessa tekemisessä. Kannustushuudot raikuvat toisten sykkiessä ja pienille kömmähdyksille voidaan nauraa yhdessä ilman pelkoa siitä, että muut tuomitsevat. Toisaalta alokaskausi onkin ollut uniikkia aikaa, sillä nyt kun erikoiskoulutuskausi alkaa, erkanee porukka yhdestä suuresta joukosta eri tehtäviin ja pienempiin kokoonpanoihin. On miltei sanomattakin selvää, että vaikka erikoiskoulutuskausi ja sen myötä alkava soittotoiminta tuntuukin mukavalta, hyvällä jengillä metsässä rämpimistä tulee varmasti ikävä. Onneksi ei mene aikaakaan, että kesä koittaa ja pääsemme jääkäriharjoituksen pariin. Sitä ennen kuitenkin nautimme marsseista ja kiväärien pyörittelystä!
Osalla alokkaista taistelukoulutuksissa kaulassa ei ole muiden tapaan roikkunut rynnäkkökivääri, sillä alokkaista jääkäreiksi nimitettiin myös kolme aseetonta palvelusta suorittavaa varusmiestä. He ovat täysin samanarvoisessa asemassa aseellista palvelusta suorittavien kanssa, eikä heidän koulutuksensa suinkaan jää puutteelliseksi. On loistavaa, että tällainen järjestely on mahdollistettu, eikä näiden henkilöiden ole tarvinnut jättää palvelusta suorittamatta siitä syystä, ettei aseeseen tarttuminen syystä tai toisesta ole tuntunut hyvältä – kaikkia nimittäin tarvitaan. Osalla heistä aseen sijaan kaulaa onkin saattanut koulutuksissa koristanut esimerkiksi järjestelmäkamera.
Alokkaasta jääkäriksi kasvaminen on muuttanut myös omaa suhtautumistani palvelukseen. Myönnän, että ennen palveluksen aloittamista suurin motivaatio palveluksen suorittamiseen oli soittotoiminta, mutta nyt koen, että naisena vapaaehtoisesti palveluksen suorittaminen on minulle sekä oikeus että velvollisuus. Siksi tuntuukin hassulta, että tällä hetkellä palveluksen pakollisuuden määrittää sukupuoli. Mielestäni on ollut erinomaisen tärkeää, että jokainen varusmies on laitettu pohtimaan omia arvoja sekä esimerkiksi sodan oikeutusta myös Puolustusvoimien koulutusohjelman toimesta – kersantti Jokilammen pitämät eettisen toimintakyvyn oppitunnit ovat herättäneet paljon keskusteluja niin oman pään sisällä, kuin tupakavereidenkin kesken.
Vaikka alokaskauden purkkiin saamisesta ei ole kulunut vielä toviakaan, voi inttivuoden jo taakse jäänyttä alkutaipaletta muistella hymyillen. Tuntuu etuoikeutetulta saada viettää tämä ainutlaatuinen vuosi juuri näiden tyyppien kanssa. Erityismaininta tupa ykköselle! Ja vaikkei kaikki konsertit perinteiseen tapaan välttämättä järjestykään, saamme varmasti tästä ajasta kaiken ilon ja hyödyn irti.
Yksi taitavista osaajistamme, jääkäri Nykänen, on kauniisti muotoillut sanoiksi alkutaipaleen tunnelmia. Tämän runon myötä haluan itsekin toivottaa kaikki teidät lukijat tervetulleiksi seuraamaan vuottamme, josta toden totta aiomme tehdä ikimuistoisen. Meistä kuuluu ja näkyy!
Routainen maa sulaa
jääkäri Roope Nykänen
Finlandian soidessa
Toiveikkaat katseet
Auringon loisteessa
Vihreä maa
Lunta maassa
Katseet huomisessa
Tulevassa
Variksen rääkäisy
Rikkoo askelten äänen
Seuraavaa käskyä odottamaan jäänen.
Kuva: Puolustusvoimat / Leo Teodosin
- jääkäri Lotta Hirvilammi
Jääkäri Lotta Hirvilammi on 19-vuotias, Pohjois-Suomesta musiikkiopintojen perässä Helsinkiin möyrinyt, (ainakin omasta mielestään) hulvattomia juttuja kertova huilusektion kiintiöblondi. Nohevuudesta ja alituisesta tanssijalan vipattavuudestaan huolimatta Hirvilammi muistaa ottaa päivittäiset lepotauot lattialla pötkötellen – oli kyseessä sitten Konserttisoittokunnan harjoitusluokka Korsholman lattia, treenikoppi tai oma, rakas tupa.