Tag Archives: äänenjohtajalinja

Matka Lappiin

Marraskuisena sunnuntai-iltana neljä varusmiestä saapuu Hämeenlinnan rautatieasemalle. Edessä on joidenkin pisin junamatka, toisille matka on jo tuttuakin tutumpi lomamatka.

Suuntasimme  neljästään marraskuun puolessa välissä viikoksi komennukselle Rovaniemelle Lapin sotilassoittokuntaan. Komennusjoukkoon kuului meidän, Essi Kosken ja Kerttu Lähdeniemen, lisäksi myös lyömäsoittaja Casper Lidlse ja klarinetisti Markus Tienhaara. Tehtävänämme oli avustaa soittokuntaa suuressa Sotilasmusiikin perinnepäivän konsertissa, joka on soittokunnan jokavuotinen taidonnäyte.

Saavuimme Rovaniemelle maanantaiaamuna noin kello seitsemän aikoihin. Vastaanotto Lapin sotilassoittokunnassa oli melkoinen. Astuessamme sisälle soittokunnan tiloihin, meitä vastassa oli joukko lämminhenkisiä ihmisiä, jotka ottivat meidät vastaan avosylin. Äänenjohtaja-linjan oppilaiden ensimmäinen tehtävä oli pitää soittokunnan soittajille stemmaharjoitukset, mikä huonosti junassa nukutun yön jälkeen tuntui varsin ylitsepääsemättömältä suoritukselta. Stemmikset sujuivat kuitenkin luontevasti rennossa lappilaisessa ilmapiirissä (sole poka mikhään).

Soittokunnan päivärutiineihin tottui nopeasti. Aamun ensimmäiset yhteisharjoitukset alkoivat klo 9.30 ja iltapäivän viimeiset soitot loppuivat klo 14.30. Harjoitusten sisältö oli myös erilainen, mihin varusmiessoittokunnassa on tottunut: harjoitustempo oli hyvin nopea ja intensiivinen, eikä aikaa käytetty mihinkään muuhun. Loppupäivästä oli aikaa omatoimiseen harjoitteluun, mikä oli mahdollista “lyhyiden” yhteisharjoitusten ansiosta. Naama jaksoi ja sen myös huomasi viikon aikana omasta soitosta! Vain muutamassa päivässä saimme kasaan haastavan konserttiohjelmiston, sillä jokainen oli selkeästi motivoitunut tekemään parhaansa.

Sotilasmusiikin perinnepäivän konsertti meni torstaina meidän mielestämme loistavasti ja yleisö Kulttuuritalo Korundissa selvästi nautti monipuolisesta ohjelmistosta. Konsertin ohjelmisto ei nimestään huolimatta sisältänyt lainkaan perinteistä suomalaista sotilasmusiikkia, vaan ennemminkin juhlallisia puhallinorkeseriteoksia eri puolilta maailmaa.

Kaiken soittamisen ja harjoittelemisen lomassa ehdimme myös iltaisin tutustua kauniiseen, vaikkakin sangen lumettomaan Rovaniemeen! Kävimme mm. vierailemassa Joulupukin pajakylässä Napapiirillä ja tutustumassa kaupungin kahvilatarjontaan.

 

Aliupseeriopilaat Koski ja Lähdeniemi

Essi Koski ja Kerttu Lähdeniemi ovat p-kaudesta saakka toimineet taisteluparina, joka tunnetaan yksikön tehokkaimpana ja tuhovoimaisimpana. Kerttu aloittaa tammikuussa opinnot Helsingin konservatoriolla. Essiä odottavat tammikuussa työt Lapin sotilassoittokunnassa Casperin ja Markuksen kanssa.

Äänenjohtajan vastuu

Kuva: Puolustusvoimat / Paavo Pakkanen

”Oliko kellään niitä palautelappuja?”

”Ei mulla ainakaan”

”No, käyn kopioimassa lisää”

Käyrätorvisektion joka-aamuinen harjoitustunti päättyy usein tämän tyyliseen keskusteluun. Jokainen meistä on vuorollaan vastuussa arvioitavien aamulämmittelyjen ja sektioharjoitusten vetämisestä. Puhaltimien äänenjohtajalinjan perustehtäviin kuuluukin kappaleiden harjoituttaminen omalle soitinryhmälleen. Tätä olemme tehneet oman sektiomme lisäksi puhallinorkesteri Apollon sekä Lahden konservatorion soittajien kanssa. Harjoitusten keskeinen osa on rakentavan palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Jokainen suoritus arvioidaan kollegoiden tai kouluttajien toimesta, itsearvioinnin lisäksi tietenkin. Sektiossamme on onneksi ollut lämmin ja kannustava henki, minkä ansiosta otan vetovastuun mielelläni harteilleni, silloin kun se omalle kohdalleni osuu. Suureksi avuksi on myös ollut Kaartin soittokunnasta sektioomme saapunut sotilasammattihenkilö Oskari Pöyhtäri, joka on toiminut meille roolimallina ja mentorina soittoon, harjoitusten pitämiseen ja yleisesti elämään liittyvissä asioissa.

Vastuullani olevaa harjoitusta edeltävänä päivänä on tapanani ollut analysoida läpikäytäviä kappaleita. Tähän sisältyy muun muassa sointuanalyysia, fraseerauksen, dynamiikan ja artikulaation kaavoittamista, sekä yleistä musiikillisen sanoman pohdiskelua. Työ on palkitsevaa, sillä se tekee ensi näkemältä tylsänkin kappaleen soittamisesta paljon mielekkäämpää. Hyvän valmistelun myötä harjoituksetkin etenevät sujuvammin.

Kuva Puolustusvoimat / Paavo Pakkanen

Äänenjohtajan tehtäviin kuuluu myös sektion soundin ja vireen kuunteleminen. Yläsävelsarjaan ja sointujen virittämiseen liittyvän teorian opiskelun kautta etenimme käytännön intonaatiokoulutukseen, jossa kuuntelimme äänien huojuntaa ja kombinaatioääniä. Kiinnitin erityisen paljon huomiota oppimiimme asioihin valmistellessamme käyrätorvikvartettoja kamarimusiikkimatineaa varten. Vajaan vuoden aikana tapahtunut kehitys sektiomme yhteissoitossa kuului matineassa hienosti. Kamarimusiikkia pääsen harrastamaan enemmänkin lähiviikkoina, sillä yhtenä harvoista klassisen pianon soittajista olen saanut paljon kysyntää säestystehtäviin.

Päätös aliupseerikurssille menemisestä oli vaikea. Ajatus syksyn metsäkuukaudesta ei innostanut. Tässä vaiheessa palvelusta on kuitenkin helppo olla tyytyväinen tekemäänsä valintaan. Vaikka viime kuukausi on ollut palveluksen hektisin ja yliopistosta tuttu deadlinestressikin on nostanut päätään, tietoisuus kotiutumispäivän lähestymisestä vahvistuu päivä päivältä. Samalla kasvaa arvostus viimeisiä palveluspäiviä ja erityisesti palvelustovereita kohtaan. Luotan siihen, että täällä luodut ystävyyssuhteet säilyvät pitkälle reservin puolelle. Siten voin ottaa kaiken irti loppupalveluksesta ja ylittää nopeasti lähestyvän maaliviivan iloisin mielin.

Aliupseerioppilas Schulman

Aron Schulman on 21-vuotias teekkari, joka musiikin ohella nauttii keittiöpsykologiasta ja tupakavereiden kanssa vietetystä laatuajasta.

Ääntä johtamassa

Hälvälän viimeisetkin havunneulaset on karisteltu vaatteista ja AUK:in toinen vaihe on nyt lähtenyt toden teolla käyntiin. RUK:iin valittujen lähdön jälkeen saimme kukin tietää AUK2-linjamme. Linjoja ovat äänenjohtajalinja, johon sisältyy bändin, puhaltajien-, lyöjien ja jousten äänenjohtajakoulutus, viestintälinja, joka keskittyy tiedottamiseen ja media-alan koulutukseen, tapahtumatuotanto, joka perehtyy tapahtumien järjestelyihin ja tuottamiseen sekä kapellimestarilinja, jossa oppilaista koulitaan täysiverisiä kapellimestareita. Linjaan sisältyy myös marssikapellimestarin opinnot. Linjojen jaon jälkeen aloimme työstää Ultra Bra -projektia Apollo-orkesterin kanssa, sekä valmistelemaan tulevia tapahtumia ja konsertteja, kukin omalla tahollaan.

 

AUK:in tarkoituksena on antaa meille valmiudet johtotehtäviin sekä äänenjohtajina että sotilasjohtajina. Olemme jokainen vuorollamme päävastuussa soitinkokoonpanostamme ja huolehdimme, että kaikki käytännön asiat sujuvat. Myös kouluttajat ovat siirtyneet enemmän arvioitsijoiden rooliin ja siirtäneet suurimman osan vastuusta meille varusmiehille. Tämä näkyy myös kahvin kulutuksen suuresta kasvusta (terveisin yksikön kahvivastaava). Vaikka väkeä on vähemmän, esimerkiksi jousten äänenjohtajalinjalla vain 7 henkeä aikaisemmasta 20 hengen orkesterista, toiminta jatkuu edelleen hyvissä merkeissä.

Kolmen ensimmäisen päivän aikana bändiämme kävi luotsaamassa pitkän linjan muusikko, tuottaja, sovittaja, sekä lauluntekijä Sami Pitkämö, joka luennoi bändin johtamisesta ja käytännön asioista. Hän avusti meitä pääsemään vauhtiin ensimmäisen projektimme kanssa. Bändilinjalla pääsee soittamaan monien erilaisten muusikoiden kanssa, sekä hankkimaan käytännön kokemusta kiireellisellä aikataululla tuotettavista projekteista. Töitä on paljon, aikataulut ovat tiukkoja, ja kukin joutuu vuorollaan ottamaan yhtyeen toiminnasta vastuun. Kaikki ovat kuitenkin mukana hyvällä meiningillä, ja luvassa on varmasti hienoja keikkoja, kokemuksia, ja suhteita joista on hyötyä vielä kaukana tulevaisuudessakin.

Bändilinja on uusi, tänä vuonna ensimmäistä kertaa toteutettava bändisoittimiin erikoistunut äänenjohtajalinjan alalaji, johon on sulautettu kaikki aliupseerikurssille jääneet soittajat showbandistä sekä viihdeorkesterista. Käytännössä tehtävämme on tuottaa sisältö tapahtumatuottajien järjestämiin tapahtumiin. Joka projektia varten muodostetaan kuhunkin tapahtumaan parhaiten sopiva kokoonpano eri soittajien vahvuuksia hyödyntäen. Jokaista projektia johtaa eri henkilö bändin sisältä ja hän on vastuussa sekä sisällön suunnittelemisesta, treenien järjestämisestä että bändin toimivuudesta.

Linjaamme kuuluu soittoryhmän ja sektion johtamista, konserttien ohjelmistojen valmistelua, sekä tietysti paljon konsertteja. Aikataulut ovat tiukempia kuin aikaisemmin ja uutta asiaa on omaksuttava lyhyessä ajassa, joten yhteistyö on erityisen tärkeää tapahtumien järjestämisessä sekä informaation kulussa. Kaikkien tulee puhaltaa yhteen hiileen jotta saamme aikaan mielettömän aliupseerikurssin. Ohjelmistot laadimme itse. Osa kappaleista on vanhoja tuttuja, kuten ikivihreä Nuijamiesten marssi, mutta itsemme haastamisen (sekä parempien konserttielämysten) vuoksi keräämme aivan uutta ohjelmistoa eri yleisöjä varten. Ohjelmiston valmistelussa meille on annettu valmiudet sovitusten tekemiseen, sekä nuotintamiseen Sibelius 7 -ohjelman avulla. Kolme päivää kestäneessä koulutuksessa opimme sovittamisen perusteita, sekä Sibelius-ohjelman käyttöä alan ammattilaisilta, kuten Jukka Viitasaarelta ja omalta yliluutnantiltamme Tommi Suutariselta. Uutta ohjelmistoa pitää kuitenkin harjoitella, paljon.

Sekin on koulutuksessamme otettu huomioon. Heti AUK2:en toisena päivänä Prikaatiin saapui muusikoiden ergonomiaan ja kuntouttamiseen erikoistunut fysioterapeutti Katarina Porander. Vietimme hänen kanssaan päivän, joka alkoi ensin luennolla muusikoiden yleisimmistä ammattitaudeista, sekä niiden ennaltaehkäisystä. Sen jälkeen jakauduimme omiin soitinryhmiimme ja kävimme läpi lämmittelyliikkeitä ja kehon liikeratoja soittaessa ammattiopastuksessa. Tämän jälkeen oli vuorossa yksilölliset pistotarkastukset omasta soittoasennosta ja soittotavasta, jota pyrittiin parantelemaan tarpeen mukaan. Omasta kunnosta on täällä helppo pitää huolta, sillä meillä on kaikki edellytykset liikuntaan, ravintoon ja yleiseen hyvinvointiin. AUK:in aikana stressitasot ja fyysinen rasitus kasvaa, mutta ei voi olla muuta kuin onnellinen siitä että saamme suorittaa palveluksen näin hyvässä seurassa tehden juuri niitä asioita, joita haluamme tehdä tulevaisuudessakin.

– oppilaat Oskari Pakula ja Elmeri Parantainen

– Oppilas Pakula on 21-vuotias alttoviulisti Helsingistä sekä Varusmiessoittokunnan kahvivastaava. Hänen tupakaverinsa oppilas Parantainen taas on bändin äänenjohtajalinjalla ahkeroiva 20-vuotias kitaristi, mies,  joka pystyy kasvattamaan viikon leiriparran päivässä.