
Kuva: Puolustusvoimat / Toni Pakarinen
Soittokausi päättyi syyskuussa upeaan Avenches Tattooseen, jonka jälkeen me aliupseerikurssille valitut ehdimme lomailla alle vuorokauden ennen kurssimme ensimmäisen osan alkamista. Tiedossa oli ryhmänjohtajakoulutusta, sekä teoriassa, että maastossa.
Jo AUK1:n ensimmäisellä viikolla pääsimme muistelemaan maastoharjoituksessa toimimista. Kyllähän se tiedustelijoiden metsästäminen syksyisessä yössä maistui taas pitkän pitkän tauon jälkeen! Saimme jo tähän harjoitukseen mukaamme kourallisen osaavia reserviläisiämme omien kouluttajiemme avuksi. Reserviläisten avulla harjoituksista saatiin monipuolisempia ja sujuvampia. Onneksemme reserviläiset viettivät kanssamme kaikki toistakymmentä metsäaamua.

Kuva: Puolustusvoimat / Paavo Pakkanen
Muutaman kasarmilla vietetyn päivän jälkeen lähdimme viideksi päiväksi Hälvälään valmistautumaan aliupseerikurssin ensimmäisen osan päättävään JOHA:an, eli johtamisharjoitukseen. Metsäaamut kuluivat nopeasti JOHA:n taisteluosion kuvioita hioessa ja ryhmänjohtajan tehtäviä harjoitellessa. Viikon aikana ryhmänjohtajan rooli vaihtui aliupseerioppilaalta toiselle, jotta mahdollisimmat monet saisivat yleistä johtamiskokemusta ja pääsisivät vastaamaan ryhmänsä toiminnasta.
Miltei heti Hälvälän harjoituksen jälkeen löysimme itsemme jälleen telttamajoituksesta. Edessä ollut yhdeksän päivän metsäputkemme koostui kahdesta osasta – Huoltopataljoonan ampumaharjoituksesta ja itse pahamaineisesta JOHAsta. Ampumaharjoituksessa pääsimme muistelemaan niin hyökkäys-, kuin puolustusammuntojakin, sekä kertasingon käyttöä. Kävimme myös ampumassa sovellettuja ampumaharjoituksia ampumaradalla.

Kuva: Puolustusvoimat / Paavo Pakkanen
Juuri kun kaikki olivat sopivasti unohtaneet ampumaharjoituksen aikana kaikki JOHAan liittyvät pelkonsa, siirryimme perjantaina Hätilänvuorelta Hälvälään. Hälvälään saapuessamme harjoituksessa avustavat reserviläiset olivat jo paikalla ja saimme miltei heti alkaa ihmettelemään mitä he meidän kiusaksemme keksisivät. Noin seitsemänkymmenen hengen reserviläisjoukon oli siis tarkoitus toimia vastustajanamme tulevien päivien taisteluissa. Pian majoittumisen jälkeen havaitsimmekin alueellamme vihollisen tiedustelua ja aloitimme läpi yön jatkuneen vartioinnin. Omista tiedustelureissuistamme ei tainnut jäädä paljoakaan kerrottavaa, mutta vihollinen kyllä onnistui aiheuttamaan yön aikana useitakin hälytyksiä röyhkeillä peliliikkeillään.
Varhain lauantaiaamuna kasasimme jälleen majoituksemme ja olimme valmiita aloittamaan JOHAn varsinaisen taisteluosuuden. Lukuisien syöksyjen, vaihdettujen laukausten ja viholliskontaktien jälkeen saimme puolenpäivän aikaan hengähtää hiukan lounaan ja suonylityksen merkeissä. Myös suvantovaihe käytettiin hyödyksi, ja lähdimme muutaman partion voimin tekemään tiedustelua vihollisen tukikohtaan. Tiedusteluista saatujen tietojen perusteella teimme vielä viimeiset muutokset illaksi suunniteltuun hyökkäykseen, ja illan hämärtyessä olimme valmiita iskemään vihollisen asemiin.

Kuva: Puolustusvoimat / Paavo Pakkanen
Ja niinhän siinä kävi, että joukkueitamme johtaneet reserviläiset onnistuivat tehtävissään. Heidän sekä ryhmänjohtajiemme johdolla löimme vihollisen onnistuneesti! Väsynyt mutta onnellinen joukkomme taputti ja huudahteli riemusta, kun koko show’ta valvoneet skapparit huusivat “TULI SEIS!”. Tuohon hetkeen tiivistyi jälleen monia armeijan tarjoamista parhaista tunteista.
JOHA ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Yhden huoltopäivän jälkeen saimme taas maanantaiaamuna herätä reserviläisten huutoon “JOHA JATKUU”. Näin oltiin jälleen saatu kiire aikaiseksi. Edessämme oli JOHAn marssisuunnistuspäivä. Kahdestatoista rastista koostuva rata mittasi mm. johtamistehtävissä toimimistamme. Toiset selvittivät radan 25 kilometrillä, kun taas toiset katselivat maisemia jopa 15 kilometriä pidempään. Tästäkin huolimatta jokaisen ryhmän ilta huipentui vesistökoulutukseen. Marssin jälkeen menimme vaatteet päällä veteen hytisemään pariksi minuutiksi. Olihan siinä taas isänmaallisuus ja yhteishenki huipussaan, kun lähes 40 marssitun kilometrin jälkeen sai laulaa Maamme-laulua oman ryhmänsä kanssa kylmyyttä uhmaten.

Kuva: Puolustusvoimat / Paavo Pakkanen
Vielä kerran saimme herätä lähes meemiksi muodostuneeseen “JOHA JATKUU” -huutoon JOHAn viimeisen aamun koittaessa. Tiistaina edessämme oli vielä kauhulla ja innolla odotettu pikamarssi Messilän mäen huipulle. Meille reserviupseerikouluun haluaville matka oli todella erityinen, sillä Haminaan valitut taistelijat julkaistaisiin mäen huipulla. Ainakin oma marssini Messilään meni hyvin pitkissä mietteissä.
Messilän juurella pidimme vielä pienen tauon ennen viimeistä koitosta. Toinen toisiamme kannustaen lähdimme aamuhämärässä nousemaan laskettelurinnettä kohti huipulla roihuavia nuotioita. Ennen kuin huomasimmekaan, olimme kaikki selvittäneet tiemme huipulle. Toisien JOHA ja AUK1 loppui siihen ja juhlinta viimeisten metsäaamujen viettämisestä alkoi. Toiset odottivat edelleen suurella jännityksellä RUK-valintojen julkaisua. Tiesimme vain, että paikkoja olisi neljä, ja taistelu niistä oli kovaa.
Kun makkarat oli vihdoin syöty meidät otettiin muotoon, jonka eteen Kapteeni Tenhu käveli. Kaikki tiesivät, että RUK-valintojen julkistaminen oli lähellä. Tenhu meni nopeasti asiaan. Ensimmäisenä valituista julkaistiin oppilaat Aalto, Järveläinen ja Pakkanen. Koska valinnat tulivat tähän asti aakkosjärjestyksessä, olin jo aivan varma siitä, että jäisin Parolaan muiden kanssa jatkamaan AUKin toiseen osaan. Ikuisuudelta tuntuneen tauon jälkeen kuulin kuitenkin oman nimeni, ja “Herra Kapteeni” -kuittaukseni sisälsi varmasti enemmän tunnetta kuin koskaan ennen. Eihän sitä siinä hetkessä edes tajunnut, millaiseen porukkaan olin tullut valituksi.
Vaikka koko päivä meni erilaisissa harjoituksen jälkeisissä huoltotoimissa ja koko ajan oli kiire johonkin, oli fiilis erittäin ristiriitainen. Yhtä aikaa olin äärettömän onnellinen siitä, kuinka saavutin tavoitteeni ja saan lähteä edustamaan varusmiessoittokuntaa Haminaan. Samaan aikaan katsoin jokaista Parolaan jäävää palvelustoveriani kuin viimeistä kertaa. Tuntui käsittämättömän pahalta jättää “muskarikupla” tietäen, etten koskaan osaisi kiittää palvelustovereitani tästä ajasta tarpeeksi. Illalla menin nukkumaan haikeita kyyneleitä niellen, kun tajusin, että enää kymmenen aamua punkka olisi minun punkkani ja ympärilläni nukkuvat naiset olisivat tupakavereitani.

Kuva: Puolustusvoimat / Konsta Lattu
Nyt kun olen saanut aikaa sisäistää RUKkiin lähtöäni, osaan olla ylpeä sekä saavutuksistani että muista RUKkiin valituista. Olen joka päivä varmempi siitä, että edessämme on vielä upeat 100 aamua. Ja onhan se nyt hienoa kaikkien näiden aamujen jälkeen, osata vastata varmasti siihen, paljonko se TJ milloinkin on!
Oppilaskorpraali Jämsä
Mima Jämsä on 20-vuotias Keski-Pohjanmaan Toholammelta kotoisin oleva huilun- ja piccolonsoittaja. Jämsä opiskelee eläinlääketiedettä Helsingin yliopistolla ja harrastaa vapaa-ajalla valokuvausta sekä pelaa futsalia.