Tag Archives: barettikoe

TUNTEMATON BARETTISOTILAS


Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Kuten hyvin tiedetään, on Kapteeni Perälä kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Hänen “paraatikäytänteiden perusteet” -tunneillaan opittiin ne kuviomarssin ja sulkeisjärjestyksen salat, joiden testaamisesta alkoi barettijahti menneen viikon keskiviikkona. Hyvä niin, sillä baretteja oli “särmätty”, eli muotoiltu päähän sopiviksi, jo useamman viikon ajan. Ennen näiden legendaaristen lakkien päähän painamista oli edessä enää viimeinen koetus: itse kaksipäiväinen barettikoe.

Saavuttaakseen jahdin tavoitteen oli jokaisen yksilösuorituksena marssittava, kääntyiltävä ja napsauteltava asentoja kouluttajien arvioivien silmien alla. Koko soittokunnan voimin tarkastettiin paraatikatselmus ja ohimarssi, yli seitsemänkymmenen sotilassoittajan liikkeiden yhdenmukaisuutta silmällä pitäen. Kokeiden jälkeen ei taukoiltu, vaan soittokunta kartutti vielä marssiohjelmistoaan kapteeni Perälän johdolla, ja illalla aimo osasto taistelijoita suuntasi vielä kauppaan suorittamaan eväiden täydennystä seuraavan päivän kuuluisaa kevätkävelyä varten.

Jääkäri Mikkola paraatikatselmuksessa. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Torstaiaamuna, kun jänikset vielä nukkuivat ja yksinäinen talitintti viserteli kevään riemua, heräsi soittokunta barettimarssipäivään. Aamiaisen jälkeen, kun aamuinen aurinko kultasi koko Parolannummea ja erityisesti kultaisen kotiyksikkömme pihaa, oli aika aloittaa barettikokeen viimeinen osuus: kahdenkymmenenviiden kilometrin jalkamarssi. Täysi taisteluvarustus päällä kokoonnuimme ryhmittäin paraatikentälle, jolta marssijat lähetettiin kohti Aulangon näkötornia ja sinistä barettia.

Matka taittui mukavasti kauniissa kevätilmassa, ja tempo pysyi reippaana. Jääkäri Ristikankare kuvaili ensimmäisen kolmanneksen jälkeen osuvasti: “Jalka nousee vielä aika kevyesti, eikä selkäkään niiaa.”

Marssivat ryhmät pitivät (ja jättivät pitämättä) taukoja niin, että tahti ei liiaksi hiljennyt. Sukat vaihtoon, lisää teippiä rakkoihin ja jälleen matka jatkuu. Matkan varrella saatu vesitäydennys tuli tarpeeseen, sillä aurinko säteili yllemme ensimmäisiä merkkejä alkavasta kesästä. Matkan varrella nautimme maittavan kevätpiknikin Hattulan kauniin kirkon pihalla, kun torstain perinneruoka – eli hernekeitto – kutkutteli makunystyröitämme. Huolto pelasi koko vaelluksen ajan vailla aihetta valitukselle.

Marssireitiltä löytyi sekä maantietä että metsää. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Kun (jääkäri Rauhalaa mukaellen) “matkaa oli jo marssittu hyvän matkaa”, saimme huomata, että kapteeni Perälä katsasti osastoja autolla ratsastaen ja aukkoja katsellen. Kun marssi viimeisten kilometrien aikana alkoi hieman koetella itse kutakin, fiiliksiä kysellessä yleisin vastaus ainakin allekirjoittaneiden ryhmässä kuului: “vähän jo painaa, mutta sää on kyllä kaunis”. Kaveria jättämättä kaikki taistelivat tiensä Aulangonvuoren huipulle asti toisiaan tsempaten, ja kovimmat taistelijat kampesivat itsensä viimeistä mäkeä ylös lähes yksijalkaisina.

Harjun huipulla odotti avara maisema järvineen ja metsineen. Kapteeni Paakkunainen myönsi baretin käyttöoikeuden, ja kultaiset lyyramerkit baretin sinisellä pohjalla saivat viimein ansaitun paikkansa auringon loisteessa. Viimeistään nyt kovimmankin sotilassoittajan kasvoilla paistoi hymy, mieli taas yhtä yhdessä koettua seikkailua rikkaampana.

Aika veli- ja sisarkultia.

Kevyesti kilpailulliset marssiryhmät pääsivät ajoittain hyvinkin lähelle toisiaan. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Severi Rauhala & Joni Ristikankare

Jääkäri Ristikankareena (myös: Riffikankare, Runtukankare, Rästikankare…) tunnettu, Kaarinassa kasvanut saksofonitaituri osoittaa aamusta toiseen vahvaa soittotaitoa ja ilmiömäistä kuuntelukykyä. Kun näkee tämän taistelijan virneen, tietää, että luvassa on jokin viiltävä havainto ympäröivästä maailmasta – todennäköisesti liittyen pasuunasektion toimintaan.
– Yst. Terv.: Jääkäri Rauhala.

Jääkäri Rauhala on atleettinen, nimensä mukaisesti rauhallinen ja luonteeltaan särmä baritonitorven soittaja Suomen Hyvinkäältä. Soittamisen ohella tämä taistelija nauttii mm. salitreenistä ja luonnossa samoilusta (ks. tetsaus).
Yst. Terv.: Jääkäri Ristikankare.

Intti – suomi – intti -sanakirja:
Tetsaus = taisteluvyö (”tetsari”) päällä maastossa syöksyen eteneminen. Äärimmäisen raskasta

Kivääritaitoryhmä – asento!

*Kersantti pyöräyttää kiväärin olkapäälleen.*

”Ja tämän asennon nimi on vaikka Raumalainen snaipperi.”

”Herra kersantti, mitä…?”

Varusmiessoittokunnan kivääritaitoryhmä on bändi- ja jousisoittajista sekä valo- ja äänimiehistä koottu särmikäs kokoonpano. Se marssii kuviomarssissa Konserttisoittokunnan takana ja suorittaa erilaisia silmää hiveleviä temppuja kromatuilla rynnäkkökivääreillä. Ryhmää luotsaa omalaatuisesta huumoristaan tunnettu kersantti Eero Sampolahti.

Kivääritaitoryhmän harjoittelu alkoi maaliskuussa perusteiden opettelemisella. Tutut asennot ja levot käytiin kiväärien kanssa aluksi uudestaan läpi. Ryhmämme oppi nopeasti, ja ensimmäistä puolentoista kierroksen heittoa pääsimme kokeilemaan jo aikaisessa vaiheessa. Kersantti Sampolahden demonstroidessa heittoa ensimmäistä kertaa ei ryhmässä tainnut olla ainuttakaan jääkäriä, jonka monttu ei olisi auennut ihmetyksestä. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja hankeen harjoittelemaan!

Aluksi heittelystä ja pyörittelystä ei tullut yhtään mitään, ja vuosien varrella kovia kokeneet harjoituskiväärit saivat kiitettävästi kontaktia maankamaraan. Ahkera harjoittelu kuitenkin palkittiin, ja jokainen kivääritaitoryhmän jäsen hallitsi tarvittavat kuviot huhtikuisessa barettikokeessa. Sitten maaliskuun on mukaan tarttunut jo vino pino suomalaisittain nimettyjä marssitemppuja, kuten Ilves, Ahma ja Paula.

Harjoittelemme joka aamu joko ohjatusti tai itsenäisesti. Lisäksi motivoituneimmat voivat usein jatkaa harjoittelemista iltavapailla. Harjoituksista ei puutu verta, hikeä ja kyyneleitä (tai tuskaisia irvistyksiä, kun kivääri kolahtaa peukalontyveen tai putoaa jalan päälle, kuten allekirjoittaneella). Kiväärin pyörittely ja kannattelu vaativat runsaasti voimaa, ja pitkän treenipäivän jälkeen tietää tehneensä jotain. Ehkä tärkein ominaisuus, jota kivääritaitoryhmäläiseltä kuitenkin vaaditaan, on kärsivällisyys. Temppuja ei opi heti, ja liike saattaa vaatia satoja toistoja näyttääkseen hyvältä. Varusmiesten on onnistuttava myös ryhmänä. Jos yksi tekee jonkin liikkeen laiskasti tai hiukan myöhässä, saa se koko kokoonpanon näyttämään huonolta.

Kivääritaitoryhmä saa harjoitellessaan osakseen ihailevia katseita muiden yksiköiden varusmiehiltä ja muilta ohikulkijoilta. Pyörittely näyttää nykyään särmältä, kun kiväärit eivät juuri putoile. Ryhmän yhteishenki on myös Varusmiessoittokunnan tapaan loistava. Muita kannustetaan ja jokainen saa varmasti apua, jos jonkin tempun tai kuvion kanssa on ongelmia. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun saa tehdä jotain ainutlaatuista näin mahtavien ihmisten kanssa!

– jääkäri Ilkka Olkku

Kirjoittaja on alunperin hollolalainen, sittemmin lahtelaistunut Viihdebändin laulusolisti. Varusmiessoittokunnan keikoilla 20-vuotiaan tunteikkaiden kappaleiden tulkitsijan voi bongata myös akustisen kitaran varresta.

Baretin vuoksi

Komppaniassa herätys! Oli aika suorittaa barettikokeen toinen osuus, 25 kilometrin mittainen jalkamarssi. Edellisenä päivänä pidettiin barettikokeen musiikillinen osuus, jossa testattiin yksilösuorituksin kuviomarssin perusteita. Jokaisen oli läpäistävä myös erillinen näyttö oman kokoonpanonsa perusasioissa. Konserttisoittokunta suoritti marssikapellimestari Henry Perälän johdolla paraatikäytäntöharjoituksen. Rumpu- ja kivääritaitoryhmälle järjestettiin omat perustaitoja mittaavat kokeensa.

Taisteluvarustus pakattiin jo edellisenä iltana valmiiksi. Kilpailuhenkisyyttäkin löytyi. Olimme laatineet sotasuunnitelman valmiiksi, jotta olisimme ensimmäisinä perillä kohteessa. Lähdimme liikkeelle tupajärjestyksessä. Alkumatka sujui vauhdikkaasti, ja pidimme ensimmäisen tauon vasta kahden tunnin marssimisen jälkeen. Noin puolivälissä matkaa oli aika pitää ruokatauko. Torstaipäivän perinteitä kunnioittaen söimme luonnollisesti hernekeittoa ja pannukakkua.


Ruokailun jälkeen taukovälit lyhenivät. Nostimme jalat aina puuta vasten, kun siihen tuli mahdollisuus. Lopputaival Aulangon golfkentältä Hämeenlinnan muinaislinnalle tarvottiin hieman alkumatkaa raskaammassa maastossa. Vaikka monella painoi jaloissa väsymys, piti huippuluokan ryhmähenki jokaisen kuitenkin liikkeessä. Kaveria ei jätetä -periaate pidettiin mielessä läpi koko raskaan taipaleen.

Aulangon harjun päällä odotti soittokuntamme päällikkö, musiikkikapteeni Ville Paakkunainen. Olimme suorittaneet barettikokeen hyväksytysti ja saimme painaa baretit päähämme. Nykyään meidän mahtavan erikoisjoukkomme erottaa sekä kasarmilla että lomilla soittokunnan sinisestä baretista.

– jääkäri Jere-Pekka Laitinen

Kirjoittaja on 19-vuotias imatralainen trumpetisti, jonka tavoitteena on ammattimuusikon ura. Vapaa-aikanaan hän hioo swingiään Aulangon golfkentillä.

Pitkä marssi sinisestä baretista

Varusmiessoittokunnassa ollaan palaamassa kiertueiden ja pääsykokeiden jälkeen takaisin arkeen: kivääritaitoryhmää, orkesteri- ja bänditreenejä ja kuviomarssia. Maanantaina ja tiistaina yksikkömme varusmiehet olivat kuitenkin kovilla barettikokeen ja -marssin merkeissä.

Viime viikolla yksikköömme tuli yöpymään ja soittamaan seuraavan vuoden saapumiserän hakijoita. Heidät herätettiin musiikilla aamulla, ja he saivat ensikosketuksen armeijaan, kun ruokailuun mentiin muodossa. Pääsykokeissa he saivat soittaa oman valmistelemassa soittonäytteen ja sen lisäksi prima vistan. Soittokokeen lisäksi pääsykokelaille pidettiin haastattelu ja psykologinen testi. Osa varusmiehistä ohjasi hakijoita ja vei heitä mm. ihmeelliseen Sotilaskotiin._1090712

Tämän viikon alku oli varusmiehille fyysisesti raskain pitkään aikaan, kun kesken E-kauden tuli suoritettavaksi barettimarssi. Marssin lisäksi piti tehdä barettikokeen musiikillnen osuus, jossa testattiin kuviomarssin perusteita ja joko soittotehtäviä marssiessa tai kiväärin pyörittelyä. Nämä suoritettuaan soittokuntalaiset ovat oikeutettuja käyttämään sinistä barettiaan ja koulutushaaramerkkiään.

Marssia ennen motivaatio oli korkealla, koska pääsisimmehän käyttämään kurkkusalaattilippiksen sijaan hienompaa päähinettä. Mutta itse marssi oli rankka varmasti kaikille kunnosta riippumatta, eikä räntäsade ja kylmä sää ainakaan auttaneet asiaa. Marssilla liikuimme tuvittain ryhmissä ja saimme pitää taukoja silloin, kun halusimme. Marssi-into oli fyysisistä olosuhteista huolimatta korkealla ja nähdessä muita ryhmiä pääsi vaihtamaan fiiliksiä marssin kulusta._1090646

Mikä parasta, kaikki pääsivät 25-kilometrisen marssin loppuun asti ja lunastivat oikeuden käyttää barettia. Samana iltana vitsailtiin, että ”tervetuloa vanhainkotiin”, kun joukko varusmiehiä taapersi portaita vaivalloisesti ylös marssista uupuneena. Into kuitenkin paistoi jokaisen silmissä; nyt saa käyttää soittokunnan sinistä barettia.

– jääkäri Arttu Nummela

Kirjoittaja on kotoisin Mäntsälästä, opiskelee Helsingin Konservatoriossa alttoviulistiksi ja toimii Varusmiessoittokunnan jousiorkesterin alttoviulusektion äänenjohtajana.

Vappulomille sininen baretti päässä

Kulunut viikko oli lyhyt mutta vähintään yhtä intensiivinen kuin tavallinen palvelusviikko. Konserttisoittokunnan viikonloppulomat olivat menneet valmistautuessa komeaan kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan konserttiin, jota pääsimme seuraamaan maanantaina televisiosta. Alttosaksofonia soittamassa ollut jääkäri Yliselä kommentoi, että oli ollut hienoa saada olla mukana niin viimeistellyssä ja huolellisesti suunnitellussa tapahtumassa.
Tiistaista keskiviikkoon suoritimme barettikoetta. Tiistaina aamupäivällä jokainen sai vuorollaan esitellä kuviomarssitaitojaan kouluttajillemme, jotka antoivat palautetta. Lounaan jälkeen pukeuduimme paraatipukuihin, ja rumpu-, kivääri- ja puhallinryhmät saivat esitellä parasta kuviomarssiosaamistaan. Minut on rasitusvammani vuoksi vapautettu kivääritempuista, joten tyydyin seuraamaan näytöstäsivusta. 

Jääkärit saivat taivaltaa barettimarssinsa sateisissa olosuhteissa.

Jääkärit saivat taivaltaa barettimarssinsa sateisissa olosuhteissa.

Keskiviikkopäivä kului noin 30 kilometrin barettimarssilla, joka oli barettikokeen huipentuma. Vettä satoi koko marssin ajan, ja palvelushousuni kastuivat läpimäriksi. Kannoimme yllämme täysvarustusta eli rynnäkkökivääriä, taisteluliiviä ja rinkkaa. Marssiryhmämme “Nakit ja muusi” selviytyi taipaleesta kunnialla, vaikka ilmeet loppua kohden pääsivätkin jo tuskistumaan. Nopeiden lähtövalmisteluiden ja Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan päällikön, musiikkikapteeni Jarkko Aaltosen puheen jälkeen säntäsimme lomille vapun viettoon. Ja mikä tärkeintä: saimme kiinnittää hihaamme koulutushaaramerkimme ja painaa päähämme kultaisella lyyrakokardilla ja miekalla koristetun barettimme. Ensi viikon perjantaina Viihdeorkesterin pitkä keikaton kausi päättyy Kouvolassa, ja pääsemme taas esiintymään. Oma palvelukseni onkin viime viikot koostunut lähinnä ruokailusta ja pyykinvaihdoista.
– Jääkäri Miika Vintturi
Kirjoittaja on Espoosta kotoisin oleva Viihdeorkesterin laulaja vaikka onkin jazzpianisti mutta on oikeastaan tyytyväinen tilanteeseen. Kuviomarssiesityksissä toimii lavabändin kosketintaiturina.