Tag Archives: kiertue

Soitellen sotaan!

Kuten muissakin yksiköissä, on Varusmiessoittokunnassakin loppusota. Tänä vuonna loppusotana toimi 80-luvulle painottuva Kasari-kiertue – yli kahdenkymmenen kasarihitin ja seitsemän eri paikkakunnan konserttielämys. Edellisistä kiertueista poiketen nostalgiaruisketta lähti levittämään koko Varusmiessoittokunta. Aikamatkan tarjosi noin 70-henkinen megaviihdeorkesteri, joka koostui sinfonisesta puhallinorkesterista, isosta jousistosta sekä komppibändistä. Omien laulajiemme lisäksi Kasari-kiertueella loistivat upeat naissolistit Heidi Seppälä, Reeta Saranpää, sekä Hanna Bergström. Kaiken tämän päälle kiertueen yllätysvieraana esiintyi Stratovariuksen kanssa mainetta niittänyt Timo Kotipelto, joka viimeistään nostatti yleisössä kylmiä väreitä. Orkesteria johtivat musiikkikapteeni Tero Haikala sekä yliluutnantti Tommi Suutarinen. Kiertueen juonsi sulavasti tanssiva kersantti Aleksi Murtojärvi.

Vaikka ryhdyimme töihin vasta pari viikkoa ennen ensikonserttia, homma toimi loistavasti, sillä jokainen isompi liike oli tarkasti etukäteen suunniteltu. Komppania jakautui kiertueen ajaksi neljään osastoon; pää- ja etuosastoon, popup-orkesteriin sekä mediatiimiin. Ensimmäinen näistä kattoi suurimman osan soittajista. Etuosasto koostui noin paristakymmenestä varusmiehestä, jotka vastasivat konserttisalien rakentamisesta ja purkamisesta. Tätä osastoa johti loistavasti kersantti Aukusti Koivisto avustajanaan korpraali Otso Koiso-Kanttila. Popup-bändi kasattiin Viihdeorkesterin soittajista, jotka keräsivät soitollaan kohdekaupungeissa kiertueelle yhä enemmän näkyvyyttä. Mediatiimin päätehtävänä oli vastata kiertueen viestinnästä ja konserttitaltioinneista.

Konserttien laadusta ei tingitty, vaikka ensimmäiset yhteisharjoitukset pidettiinkin vain muutamia päiviä ennen ensimmäistä konserttia. Varusmiessoittokuntaan päätyy vuosittain ikäluokkansa lahjakkaimmat ja osaavimmat muusikot, mikä mahdollistaa näinkin isojen konserttien järjestämisen tiukallakin aikataululla. Lähes loppuunmyyty Tampere-talo suorastaan mylvi suosionosoituksista, kun kumarsimme viimeisiä kertoja ensikonserttimme päätteeksi.

Konsertit sujuivat lähes aina edellistä paremmin. Loppuunmyydyt konserttisalit Hämeenlinnan Verkatehtaalla, Lahden Sibeliustalolla sekä Heinolan kesäteatterissa olivat menestyksiä, joissa yleisö palkitsi soittajat raikuvin aplodein. Minulle tärkein konsertti oli kuitenkin Helsingin Finlandia-talolla, omassa kotikaupungissani. Tottakai mieleeni jäivät myös taputuksia säestäneet tömistysaplodit loppuunmyydyssä Turun Logomossa.

Kasari-kiertue saavutti päätepisteensä Kuopion Musiikkikeskuksessa. Ilontäyteinen konsertti loppui Van Halenin Jumpiin, jonka soidessa yksikään soittaja ei pysynyt enää paikallaan. Kiertue, joka vaati suurta panostusta henkilökunnalta ja varusmiehiltä, oli tulossa päätökseen. Tätä kaikkea kirjoittaessani on mielessäni vain yksi asia; kun joskus pyrkiessäni Varusmiessoittokuntaan näin silmissäni hienoja keikkakokemuksia, ei minulla oikeasti ollut mitään hajua, miten isosti täällä asioita todella tehdään.

– kaartinjääkäri Ilari Kaipainen

Kirjoittaja on 20-vuotias helsinkiläinen Showbandin laulaja, jonka erikoisalaa ovat hitaat kasariballadit. Muista yksikön varusmiehistä poiketen hän on suorittanut peruskoulutuskautensa Santahaminan kunniakkaassa Kaartin jääkärirykmentissä.

 

 

Sataa ja soi

Kesä- ja heinäkuun intensiivisen kuviomarssiharjoittelun lomassa Varusmiessoittokunnan viihdeorkesteri kiersi Etelä-Suomea Satama soi -yhteislaulukiertueen merkeissä. Laulu raikasi Lahdessa, Lappeenrannassa, Merikarvialla, Hämeenlinnassa, Tampereella ja Mikkelissä. Kersantit Koivisto ja Sampolahti olivat mukana suunnittelemassa kiertueen ohjelmistoa kanssamme, ja Viihdeorkesterille tyypilliseen tapaan skaala oli mieletön. Mukana oli suomalaisten rakastamia ikivihreitä muun muassa Jukka Kuoppamäeltä, Juicelta ja J. KarjalaiseltaKirkaa ja Dingoa unohtamatta. Vaikka osa kappaleista oli soittajille uusia ja harjoitusaikaa oli vähän, sujuivat konsertit ilman suurempia ongelmia.

Lauluiltojen tunnelma oli intiimi, lähes olohuonemainen. Yleisö oli hyvin läsnä, ja Varusmiessoittokunnan mediatiimin painattamat lauluvihkoset innoittivat yhteislaulantaan mukaan nekin, joille kappaleet eivät olleet niin tuttuja. Tunnelmaa loivat myös soittajien välispiikit, joista osa oli hauskoja ja osa hieman kiusallisia, kuten korpraali Taskisen esitelmä Amerikan karjataloudesta ennen Kolmea cowboyta.

Suomen kesä ei ollut joka paikkakunnalla puolellamme, ja kiertueen nimi vääntyikin välispiikeissä useasti muotoon ”Sataa ja soi”. Sateiseen ja leikkisään, nuotit ympäri lavaa levittävään viimaan oli kuitenkin osattu varautua. Esimerkiksi Hämeenlinnassa yleisöstä aukesi kymmeniä sateenvarjoja heti ensimmäisten pisaroiden tipahdellessa taivaalta. Lahdessa lauluiltaa varten oli varattu kotoisa satamamakasiini, joka olikin tupaten täynnä innokkaita laulajia. Nähtiinpä eräässä konsertissa myös Ultra Bra- henkinen keltainen sadetakki, joka sopi Jäätelöauto-kappaleeseen erinomaisesti.

Viihdeorkesterilla oli tälläkin kiertueella sama lämmin tekemisen meininki, joka on ollut läsnä kevään ensimmäisistä harjoituksista alkaen. Äänentoiston kasaaminen ja purku sujuivat sotilaallisen tehokkaasti, ja lavalla sai olla luottavaisin mielin, kun tiesi jokaisen antavan omalla tontillaan kaikkensa. Huumoria ei unohdettu, ja hyvässä seurassa Mikkeli-Parola -välikin tuntui muutaman tunnin sijaan vartilta. Kun viimeisen konsertin jälkeen purimme soittokalustoa pakettiautosta, totesimme erään kersanttimme tyyliin jälleen kerran: ”Se ois sitte yks kiertue vähemmän tässä elämässä.”

Laulajakollegani jääkäri Vuori ja korpraali Taskinen sekä allekirjoittanut jännittävät nyt tosissaan tällä viikolla alkavaa Kasari-kiertueen härdelliä. Sillä välin muu Viihdeorkesteri juonii omia sotasuunnitelmiaan esiintymiskaupunkien valloittamiseksi. Lisäksi Viihdeorkesteri soittaa torstaina Tikkakoskella viimeisen keikkansa nykyisellä kokoonpanollaan. Tunnelma on haikea, mutta kuluneesta soittokaudesta ja musiikillisesta aseveljeydestä ei voi olla kuin kiitollinen!

– korpraali Ilkka Olkku

Kirjoittaja on 20-vuotias Viihdeorkesterin laulaja. Aikaisemminkin Varusmiessoittokunnan blogiin kirjoittanut korpraali pitää Martin-merkkisistä kitaroista ja mangomelonijäätelöstä.

TallennaTallenna

Terveisiä vuoden keväisimmältä kiertueelta!

 

Bussi kaartaa Hyvinkääsalin pihaan. Konserttisoittokunta kävelee lähes valmiina olevaan saliin ensiesityksen soundcheckiä varten. Etujoukko on tehnyt hyvää työtä roudaamisen ja konserttipaikan valmistelun suhteen. Tunnelma ennen ensi-iltaa on odottava ja jännittynyt.

 

Konserttisoittokunta ja Viihdebändi lähtivät toukokuun lopulla Serenadi keväälle -kiertueelle. Vuoden keväisimmän kiertueen ohjelmistossa oli sekä tunnettujen musikaalien tunnussävelmiä että kunnon swingiä. Kiertueen solistina toimi Varusmiessoittokunnan oma kasvatti, iskelmälaulaja Mikael Konttinen. Konsertin ensimmäinen puoliaika koostui hieman hitaammista, ehkä myös vakavammista, kappaleista. Toinen puoliaika olikin jo menevämpi ja mukaansatempaavampi. Svengaava musiikki sai sekä yleisön että soittajien tanssijalat vipattamaan.

 

Tiukasta harjoitusaikataulusta huolimatta Viihdebändi ja puhaltajista koostuva Konserttisoittokunta saivat yhteissoittonsa kuntoon. Bändi oli innoissaan päästessään tekemään yhteistyötä kunnon torvikokoonpanon kanssa. Pienistä erimielisyyksistä huolimatta hyvällä asenteella ja meiningillä kiertue hoidettiin kunnialla loppuun.

 

Kiertue sai päätöksensä Varusmiessoittokunnan kotikentällä, Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Viimeisetkin jännittyneisyyden rippeet jäivät taakse, ja Varusmiessoittokunnan eri soitinsektioissa nähtiin mitä erikoisempia tanssiliikkeitä. Yleisö oli innoissaan niin Konttisen vitseistä ja tyylikkäästä laulusta kuin bändin täydestä heittäytymisestä musiikin eri tyylilajeihin.

 

Varusmiessoittokunnassa on jo palattu työntäyteisen arjen pariin. Kuviomarssiharjoitukset on saatu käyntiin, ja silmissä siintää Kromerizin Tattoo -tapahtuma. Varusmiessoittokunnan kesä on täynnä eri kokoonpanojen esiintymisiä. Tervetuloa kuuntelemaan!

– jääkäri Sampo Niemelä

Kirjoittaja on Konserttisoittokunnan 19-vuotias klarinetisti Lohjalta. Puhallinmusiikin lisäksi hänen intohimojaan ovat kuvataide ja rap-musiikki.

 

Kiertueita kohti!

Aurinko paahtaa täydellä teholla kotiyksikkömme pihaan. Panssariprikaatissa vallitsee lomillelähtöpäivän tyyneys. Vaikka tämä hetki tuntuu ihanan rauhalliselta, on koko Varusmiessoittokunnalla edessään kovat keikkarutistukset. Tulossa on useiden yksittäisten keikkojen lisäksi Konserttisoittokunnan ja Viihdebändin yhteinen Serenadi keväälle -kiertue, Jousiorkesterin Kynttiläkiertueet sekä vartioparaati Helsingissä.

Harjoituksia on kaikilla yhtyeillä paljon. Keikkoja tulee toisensa perään, ja uudet biisit täytyy omaksua nopeasti. Vaikka kappaleiden hiominen ja kova harjoitustahti on itse kullekin hieman stressaavaa, auttaa meitä tässäkin rutistuksessa hyvä ilmapiiri ja rakkaus musiikkiin.

Käytän tilaisuutta hyväkseni ja mainostan hieman Serenadi keväälle -kiertuetta, jossa itsekin soitan. Mahtavan Viihdebändin ja Konserttisoittokunnan lisäksi kiertueella esiintyy upeaääninen Mikael Konttinen. Kappaleita on soitettu ahkerasti, ja odotamme innolla, että pääsemme esittämään eloisan ja monipuolisen ohjelmistomme. Kiertueella kuullaan muun muassa viihde- ja elokuvamusiikkia. Elokuvamusiikkia on vanhoista klassikoista, kuten elokuvista Amerikkalainen Pariisissa ja Forrest GumpTule kuuntelemaan!

– jääkäri Lotta-Sofia Kyrönaho

Kirjoittaja on 20-vuotias helsinkiläinen huilisti ja Konserttisoittokunnan ahkerin lenkkeilijä. Lenkkipolulla hänen juoksuaan tahdittavat kauniit serenadit ja svengaava jazz.

Hyvää ja kaunista halki Suomen!

“Ja mä kävelen tätä tyhjää tietä taloon, jota kodiksi kutsutaan.”

“Ja käsi kädessä kuljemme taloon autioon, ja se minua niin ravistaa.”

“Tiedän olevan hyvää ja kaunista, enemmän kuin unelma onnesta.”

Näitä säkeitä, 80-luvun suomirockin ikivihreitä ja vähemmälle huomiolle jääneitä helmiä, kuultiin Varusmiessoittokunnan Hyvää ja kaunista -kiertueella huhtikuussa. Keikkailimme viikon aikana viidellä paikkakunnalla; Kangasalla, Pieksämäellä, Kajaanissa, Kuhmossa sekä Rovaniemellä. Kokoonpanoon kuului yhdeksänhenkinen Viihdebändi, parikymmenhenkinen Jousiorkesteri, neljä laulusolistia, kolme teknikkoa, kaksi mediamiestä, kaksi bussikuskia sekä kaksi kantahenkilökunnan jäsentä. Ja tietysti kiertueella oli mukana myös vuorellinen suuria tunteita!

Kiertueelle valmistautuminen alkoi maaliskuussa. Ylimääräisiä työtunteja kertyi jo ennen ensimmäisiä virallisia harjoituksia, jotka pidettiin vain viikkoa ennen kiertueen alkua. Varusmiehet näkivät paljon vaivaa kiertueen eteen sovittamalla itse kappaleet jousiorkesterille ja bändille. Sovittajina toimivat jääkärit Ilari Kauppi, Eetu Suutarinen, Antti-Jussi Taskinen, Oskari Pakula, Pekka Niemi, Alexander Pozdniakovas ja allekirjoittanut. Kaikkien intensiivinen työ palkittiin kuitenkin moninkertaisesti itse kiertueella!

Saamme kiittää mediatiimiämme, että jokaisella paikkakunnalla oli täysi tai lähes täysi sali väkeä kuuntelemassa meitä. Jokaisen yksilön ammattitaitoinen ote sekä äärimmäisen toimiva yhteistyö vahvistuivat kiertueen aikana. Rytmimuusikot omaksuivat klassiselle muusikolle tuttua kurinalaisuutta pienissä asioissa. Klassiset jousisoittajat puolestaan heittäytyivät armotta rock-musiikin vietäväksi ja irrottelivat taidokkaasti.

Kiertueella Varusmiessoittokunnan ainutlaatuinen potentiaali kävi monella tapaa toteen. Lyhyessä ajassa saimme aikaiseksi hienon ja harkitun kokonaisuuden. Soittamisen lisäksi roudaaminen ja käytännön työt sujuivat mutkattomasti. Roudaaminen, aikatauluissa pysyminen sekä tekniikan kasaaminen toimivat tehokkuudella, jollaista siviilikokoonpanoissa harvemmin näkee. Tämä kiertue oli meille erinomaista preppausta elokuussa häämöttävää Kasari-kiertuetta varten. Siellä kaikki tehdään vielä monta kertaa isommin!

– jääkäri Aapo Vuori

Kirjoittaja on Varusmiessoittokunnan jyväskyläläisin jääkäri. Hän on 21-vuotias kotikaupunkinsa konservatoriolta valmistunut laulaja sekä musiikkitieteen ylioppilas. Varusmiessoittokunnassa hän toimii Viihdebändin solistina sekä osana kivääritaitoryhmää. Musiikin lisäksi hänen intohimojaan ovat historia, kulttuuri sekä etenkin jääkiekko.

Kiertueelta kiertueelle

 

Viime viikkoina Varusmiessoittokunnassa on harjoiteltu ahkerasti kevään ja tulevan kesän konsertteja varten. Kevät ja kesä ovat varusmiessoittokunnan kiireisintä keikkailuaikaa, jolloin yhden keikan jälkeen annetaan heti seuraavan kiertueen kappaleet käteen. Vauhti on siis kova. Armoton ja tehokas treenaaminen on välttämätöntä, jotta kaikki sujuisi lavalla hyvin.

Esimerkiksi jousiorkesterissa harjoittelu usein jatkuu päivän palveluksen lisäksi myös iltavapaiden aikana, jolloin harjoitellaan yksin tai yhdessä muiden jousisoittajien kanssa. Intensiivinen harjoittelu kuuluu soittokunnan arkeen. Muusikoille ei ole vierasta uhrata useita tunteja päivästä soittamiseen, vaan monelle se on ollut arkea jo ennen palvelukseen astumista._A3A7294

Motivaatiota kurinalaiseen treenaamiseen saa tuttujen ja konserttiyleisön aidosta innostuksesta ja hyvästä palautteesta konserttien jälkeen. Myös soittotaidon kehittyminen ja uusiin säveltäjiin sekä tekniikoihin perehtyminen luo jatkuvasti uusia haasteita, joiden kanssa telmitään joko harjoituksissa tai treenikopissa. Ensi viikolla jatkuu jousiorkesterin Kynttiläkiertue, jonka ohjelmistoon kuuluu klassisen musiikin ikivihreitä sekä mielenkiintoisia tuntemattomampia kappaleita. Säveltäjänimiä konserteissa ovat muun muassa Fauré, Vivaldi ja Barber. Kiertueella jousiorkesterin lisäksi esiintyy useita soittokunnan taitavia solisteja sekä jousiyhtyeen soittajista koostuva jousikvartetti. Lopputuloksena on monipuolinen musiikillinen matka barokista nykyajan musiikkiin._MG_7677

-jääkäri Matias Tamlander

Kirjoittaja on 19-vuotias vantaalainen viulisti, joka opiskelee oikeustiedettä Helsingin yliopistossa. Tamlander soittaa Varusmiessoittokunnan jousiorkesterissa.

Kilpailu marssisauvasta

Johtamisharjoituksesta palatessani ei mielessäni ollut juuri mitään koskien seuraavaa viikkoa. Henkinen valmistautuminen JOHAan oli ollut niin valtava, etten ollut ehtinyt valmistautua jo nurkan takana odottelevaan kertausharjoitukseen juuri lainkaan. Hyvin nukutun illan ja yön jälkeen työ alkoi kuitenkin aivan uudenlaisella tarmolla. Kapubändin harjoitukset, uusien kappaleitten partituurien haltuun ottaminen joulukonserttia varten sekä viikon lopussa olevan paraatikatselmuksen valmistelu täyttivät maanantain ja tuntuikin, että ryntäilin koko päivän paikasta toiseen pää kolmantena jalkana.

Continue reading

Nyt se alkaa – uudistettu AUK

Erikoiskoulutuskauden viimeisen viikon merkittävimpänä tapahtumana oli 255 vuorokautta palvelleiden kotiuttaminen. Kotiuttamispäivä, eli keskiviikko, oli järjestetty siten, että koko yksikkö lähti samaan aikaan joko lomille tai reserviin. Tunnelma oli lievästi sanottuna haikea, mutta silti yhtä huumorintäyteinen kuin Varusmiessoittokunnassa on aina ollut tapana. Continue reading

Game On! ..and over

Elokuun toinen viikko käynnistyi vauhdilla, kun aloitimme yhden vuotemme päätapahtumista, Game On -kiertueen. Samaan aikaan showband vahvistuksineen aloitti viimeistelynsä lauantaista Järvenpään Sibelius-festivaalia varten, jonne mukaan saimme ansioituneen ja erittäin taidokkaan bassovirtuoosi Lauri Porran. Hänet tunnetaan varmasti parhaiten metalbändi Stratovariuksen basistina, minkä lisäksi hän on muun muassa säveltänyt. Showbandin muusikot olivat erittäin vakuuttuneita Porran musiikillisesta otteesta ja olivat innoissaan kyseisestä projektista, jota monet pitivät kenties soittokauden haastavimpana. Maanantaina saimme Game On -kokoonpanoomme vahvistuksia Helsingistä, kun Sibelius-lukion jousia saapui täydentämään jousisektiotamme.game on hämeenlinna firdt half edited-8

Continue reading

Peli käyntiin!

Kun jääkäriharjoituksen hiet saatiin pestyä pois, palattiin yksikössä tuttuun ja turvalliseen soittopuuhaan – ja tätähän se meillä 255:llä on loppuun saakka. Mainitsemisen arvoinen TJ50 ohitettiin tiistaina!
Continue reading