Tag Archives: kultainen ampumamerkki

Kun muusikosta kuoriutuu ryhmänjohtaja

Uneton yö junassa Rovaniemi – Hämeenlinna. Palvelukseni Lapin sotilassoittokunnassa oli ohi ja matka kohti Varusmiessoittokunnan aliupseerikurssia alkoi. Uudet seikkailut odottivat. Asemalla vastaan tuli varusmies sininen baretti päässään. Hyppäsimme muiden Varusmiessoittokuntaan siirtyvien kanssa hänen kyytiinsä ja jännitimme vielä hetken tulevaa matkalla kohti Parolannummea ja Panssariprikaatia.

Tämän päivän jälkeen alkoi palvelukseni ehdottomasti hienoin jakso. Varusmiessoittokunta tuntui heti alusta asti omalta paikalta – tänne tunnen kuuluvani. Hyvä yhteishenki, musikaalisuus ja motivaatio omaan juttuun, loivat ilmapiirin, jota harvassa paikassa näkee. Panssariprikaati on kuitenkin jo kolmas prikaati, jossa olen palveluksessa.

Ensimmäiset viikot menivät tutustuessa uusiin tyyppeihin ja käytäntöihin. Yhdeksän kuukautta palvellut miehistö kotiutui ja intensiivinen AUK 1 lähti käytiin. Oppitunteja, käytäntöä, aseita ja metsää. Kahta jälkimmäistä en ollut nähnyt sitten P-kauden ja omalla kohdallani olin odottanut näitä jo pitkän aikaa. Armeijan huuma alkoi jälleen.

Kuusi viikkoa. Harjoitus, tauko, harjoitus, loma ja loppurutistus; viiden päivän ampumaharjoitus Hätilässä, jota seurasi neljän päivän mittainen johtamisharjoitus eli JOHA, Hollolan Hälvälässä. Henkilökunta ja jokaisessa harjoituksessa mukana olleet, joukkueenjohtajina toimineet reserviläiset loivat meille hienot puitteet kurssia varten, ja JOHA:ssa vastustajiksemme saimme reserviläisistä koostuvan osaston, joka aikoi näyttää keltanokille kuinka soditaan.

JOHA:n taisteluosuus oli tasaväkinen ja kumpikin osapuoli koki tappioita. Uneton yö ja valmiit univelat Hätilästä saivat monen hermot kireälle. Kukin suoriutui kuitenkin tehtävistään moitteetta, ja Varusmiessoittokunta näytti kykenevänsä huipputason ryhmänjohtamiseen kurssin lyhyydestä huolimatta. Tämä herätti ainakin itsessäni ylpeyden tunnetta, sillä joukko, joka P-kauden jälkeen seitsemän kuukauden ajan kierteli soitellen ympäri Suomea, rymysi metsässä kuin vanha tekijä. Osio päättyi iltahartauteen, jonka jälkeen naureskelimme päivän vastustajien reserviläisten kanssa päivän tapahtumista.

Taisteluosiota seurasi päivän mittainen suunnistusmarssi, joka sisälsi 11 erilaista rastia. Toimimme ryhmissä ja suunnistimme rastilta rastille pitkin päivän. Marssi sujui hyvin ja pitkän päivän, kipeiden lihasten ja rakkuloiden jälkeen saavuimme kukin omaan aikaamme maaliin. Siellä “rentouduimme” pienimuotoisella hypotermiatestillä, käsi kädessä astuimme vaatteet päällä kylmään veteen. Päivä päättyi saunaan, jokainen ryhmä pääsi perille ja ehdimme saada jonkinlaiset unet ennen marssin jatkumista..

Aamulla heti herätyksen jälkeen lähdimme marssimaan kohti viimeistä rastia. Edellisten päivien rasitukset painoivat päälle ja saavuimme väsyneinä Messilänmäen juurelle. Seurasi hapottava pikamarssi mäen huipulle. Kova tsemppaus ryhmäläisiltä ja viimeiset voimat rutistaen saavuimme maaliin. Saatoimme JOHAn päätökseen, paistoimme makkarat, nauroimme ja hyvästelimme reservin kouluttajat. Ennen lähtöä harjoituksen päällikkö julkisti Reserviupseerikouluun valitut seitsemän varusmiestä.

 

Palasimme kotiin kasarmille suorittamaan päivän mittaista huoltoa ja aloitimme valmistautumisen omaan erikoisalaamme AUK 2.  Haikein ja väsynein fiiliksin hyvästelimme Haminaan lähtevät ja AUK 2 -linjamme saaneina lähdimme lomille hymyssä suin.

 

– oppilas Miikka Lahdelma

Kirjoittaja on 20-vuotias kitaristi Kajaanista. Kainuun prikaatissa P-kauden ja Jääkäriprikaatissa E-kauden viettänyt PVVMSK:n uusi kasvo jatkaa musiikkiopintojaan intin jälkeen Jyväskylässä. Lomansa tämä Kainuun poika istuu junassa pitkällä kotimatkalla sormiaan pyöritellen ja maisemia ihaillen. 

Maastoharjoitus soittokuntalaisittain

Parolan huoltopataljoonan yhteinen kahdeksan päivän taisteluharjoitus Hätilän maastossa alkoi maanantaina tammikuun 23. päivänä. Kaksi ensimmäistä päivää vietettiin Hätilän ampumaradan kupeessa jotakuinkin samoissa merkeissä: aamupäivä ampumaradalla, iltapäivä tukikohdassa. Pääsimme ampumaan pariin otteeseen ampumataitotestin, josta osa jo saikin kiitettävän tuloksen ja sen myötä kultaisen ampumamerkin sekä kuntoisuusloman. Tukikohtapalvelun eli telttojen pystytyksen, kaluston jakamisen, halkojen hakkuun sun muun yleishyödyllisen aktiviteetin lisäksi päiviin mahtui myös paljon tetsaamista.

Kolmas päivä oli hyisen kylmä, mikä myös näkyi komppanian olemuksessa. Ohjelmaan kuului kevyen kertasingon käsittelyä sekä telamiinan asentamista. Neljäntenä päivänä harjoittelimme suojeluvaroitusta, jolloin koetimme taistella sadevaatteet saappaiden ja lumipukujen päälle ja kaasunaamarit naamalle lähes mahdottomalta tuntuvassa aikamääreessä. Kauniisti sanottuna paranneltavaa vielä jäi. Kävimme päivän aikana myös käsikranaatinheittoradalla. Tuolloin emme kuitenkaan vielä heittäneet mitään lumipalloa rajumpaa.

Perjantaiaamu oli kirkas ja aurinko paistoi lähes koko päivän. Tutustuimme aamun aikana panssarivaunuihin joka suunnalta: kiipeilimme niiden päällä, harjoittelimme ajoneuvoon nousemista ja sieltä jalkautumista, poistimme vaunukammoa kierähtämällä vaunun alle, ja aamupäivän päätteeksi pääsimme myös pienelle ajelulle. Aamupäivällä ammuimme puolustusammuntoja kovilla panoksilla. Meininki oli kohdillaan, ja kehityimme nopeasti. Puolustusammunnoista siirryimme sinkorastille, jossa ammuimme sisäpiippusingolla valojuovia maalitauluun. Päivän päätteeksi saimme seurata Hätilänvuorella valoshow’ta, jossa demonstroitiin taistelukentän valoa, ääntä ja liikettä. Show oli opettavainen ja hienosti toteutettu, mutta kieltämättä suuremman vaikutuksen minuun teki kirkkaan talvi-illan ja avoimen maaston paljastama upea tähtitaivas.

Lauantai vietettiin käytännössä kokonaan ampumaradalla. Päivän aikana ammuimme ampumataitotestiä, ja päivän saldo oli parikymmentä uutta kultaista ampumamerkkiä. Yksikkömme keskiarvo on tällä hetkellä huipputasoa, koko prikaatin parhaimmistoa, ja kiitettävä tulos on noin kahdeksallakymmenellä prosentilla. Osastomme ilmapiiri oli varsin positiivinen, ja joka kerta tauluille siirtyessämme joku sai aplodit hienosta suorituksestaan ja moni rohkaisevan halauksen satunnaisen harhalaukauskierroksen jälkeen.

Sunnuntaina saimme pyhäpäivän kunniaksi nukkua hieman pidempään, ja aamu oli muutoinkin rauhallinen ja rento. Päivän ohjelmassa oli varmasti kaikkien innolla odottama kovan käsikranaatin heitto. Heitimme ensin jauhoa sisältävän harjoituskranaatin, jonka jälkeen vuorossa oli kova käsikranaatti. Heitot sujuivat mallikkaasti kaikilta, eikä kenenkään tarvinnut suojautua poteron pohjalle – saati pikaisesti poistua sieltä.

Harjoituksen viimeisenä päivänä ammuimme hyökkäysammuntoja kovilla panoksilla. Rastilla oli sitä kuuluisaa tekemisen meininkiä, nyt tosin vielä enemmän kuin paukkupatruunoiden kanssa. Keskittyminen oli rautaisempaa, ja ammuttuaan näki, kuinka maalitaulut kaatuivat reaaliajassa. Saimme taas kerran kouluttajilta positiivista palautetta toiminnastamme niin tällä rastilla kuin harjoituksessa muutoinkin; myös yleisilmeemme ja asenteemme tekemiseen saivat kiitosta.

Paluumatkalla tunnelma bussissa oli väsynyt mutta tyytyväinen. Sanoisin, että kaikilla oli harjoituksessa pääsääntöisesti hauskaa. Sotkuautojonossa jonkun varusmiehen humoristinen heitto ”Tää on miun elämäni ensteks kivoin päivä!” ei ollut kaukana liioittelusta. Ruokailujen aikana ja iltanuotioiden äärellä saattoi kuulla hiljaista moniäänistä hyräilyä sekä laulunpätkiä, jotka tunnelmallisesti muistuttivat siitä, että vaikka viikon päivät tetsasimmekin pitkin metsänpohjaa ja hyppelimme panssarivaunujen päältä, olimme silti ja olemme yhä varusmiessoittokunta: kykeneväinen taisteluun siinä missä muutkin yksiköt, mutta nimemme veroinen erikoisjoukko.

  alokas Hilda Perander

Kirjoittaja on hyvinkääläinen oboisti, joka opiskelee englannin kääntämistä Tampereen yliopistossa. Hänet on myös palkittu soittokunnan nuorimman taistelijan tittelillä.