Tag Archives: satama soi

Sataa ja soi

Kesä- ja heinäkuun intensiivisen kuviomarssiharjoittelun lomassa Varusmiessoittokunnan viihdeorkesteri kiersi Etelä-Suomea Satama soi -yhteislaulukiertueen merkeissä. Laulu raikasi Lahdessa, Lappeenrannassa, Merikarvialla, Hämeenlinnassa, Tampereella ja Mikkelissä. Kersantit Koivisto ja Sampolahti olivat mukana suunnittelemassa kiertueen ohjelmistoa kanssamme, ja Viihdeorkesterille tyypilliseen tapaan skaala oli mieletön. Mukana oli suomalaisten rakastamia ikivihreitä muun muassa Jukka Kuoppamäeltä, Juicelta ja J. KarjalaiseltaKirkaa ja Dingoa unohtamatta. Vaikka osa kappaleista oli soittajille uusia ja harjoitusaikaa oli vähän, sujuivat konsertit ilman suurempia ongelmia.

Lauluiltojen tunnelma oli intiimi, lähes olohuonemainen. Yleisö oli hyvin läsnä, ja Varusmiessoittokunnan mediatiimin painattamat lauluvihkoset innoittivat yhteislaulantaan mukaan nekin, joille kappaleet eivät olleet niin tuttuja. Tunnelmaa loivat myös soittajien välispiikit, joista osa oli hauskoja ja osa hieman kiusallisia, kuten korpraali Taskisen esitelmä Amerikan karjataloudesta ennen Kolmea cowboyta.

Suomen kesä ei ollut joka paikkakunnalla puolellamme, ja kiertueen nimi vääntyikin välispiikeissä useasti muotoon ”Sataa ja soi”. Sateiseen ja leikkisään, nuotit ympäri lavaa levittävään viimaan oli kuitenkin osattu varautua. Esimerkiksi Hämeenlinnassa yleisöstä aukesi kymmeniä sateenvarjoja heti ensimmäisten pisaroiden tipahdellessa taivaalta. Lahdessa lauluiltaa varten oli varattu kotoisa satamamakasiini, joka olikin tupaten täynnä innokkaita laulajia. Nähtiinpä eräässä konsertissa myös Ultra Bra- henkinen keltainen sadetakki, joka sopi Jäätelöauto-kappaleeseen erinomaisesti.

Viihdeorkesterilla oli tälläkin kiertueella sama lämmin tekemisen meininki, joka on ollut läsnä kevään ensimmäisistä harjoituksista alkaen. Äänentoiston kasaaminen ja purku sujuivat sotilaallisen tehokkaasti, ja lavalla sai olla luottavaisin mielin, kun tiesi jokaisen antavan omalla tontillaan kaikkensa. Huumoria ei unohdettu, ja hyvässä seurassa Mikkeli-Parola -välikin tuntui muutaman tunnin sijaan vartilta. Kun viimeisen konsertin jälkeen purimme soittokalustoa pakettiautosta, totesimme erään kersanttimme tyyliin jälleen kerran: ”Se ois sitte yks kiertue vähemmän tässä elämässä.”

Laulajakollegani jääkäri Vuori ja korpraali Taskinen sekä allekirjoittanut jännittävät nyt tosissaan tällä viikolla alkavaa Kasari-kiertueen härdelliä. Sillä välin muu Viihdeorkesteri juonii omia sotasuunnitelmiaan esiintymiskaupunkien valloittamiseksi. Lisäksi Viihdeorkesteri soittaa torstaina Tikkakoskella viimeisen keikkansa nykyisellä kokoonpanollaan. Tunnelma on haikea, mutta kuluneesta soittokaudesta ja musiikillisesta aseveljeydestä ei voi olla kuin kiitollinen!

– korpraali Ilkka Olkku

Kirjoittaja on 20-vuotias Viihdeorkesterin laulaja. Aikaisemminkin Varusmiessoittokunnan blogiin kirjoittanut korpraali pitää Martin-merkkisistä kitaroista ja mangomelonijäätelöstä.

TallennaTallenna

Terveisiä Satama soi -kiertueelta

Kevät ja kesä on ollut Viihdeorkesterille antoisaa aikaa. Erilaisiin keikkoihin ja kiertueisiin valmistautuminen on pitänyt kahvihuoneen kahvinkeittimen porisemassa ja treeniluokan vahvistimet lämpiminä. Keväällä Hyvää ja kaunista ja Serenadi keväälle -konserttisalikiertueet olivat menestyksiä ja pitivät huolta Viihdeorkesterin kovasta keikkakunnosta.

_MG_7776Kesäkin on alkanut keikkailun merkeissä.Viime viikolla pääsimme taas toden teolla keikkailemaan kun Satama soi -kiertue starttasi. Konserttisalien sijaan pääsimme valloittamaan ulkolavat ja ensimmäiseksi keikkabussin kärki suunnattiin Tampereelle. Illan mittaan yhteislaulu raikasi ja ikivihreät klassikkokappaleet lämmittivät Laikunlavan kesäiltaan.

Yhden kasarmilla vietetyn päivän jälkeen lähdimme virkeinä kohti Mikkeliä jossa Mikkelinpuisto täyttyi ääriään myöten hymyilevistä ja laulavista ihmisistä. Yleisön hymy ja innostus tarttui myös Viihdeorkesteriin ja vielä keikkabussissakin orkesteri jaksoi hymyillä.
Lappeenrannan Rakuunamäellä nukutun yön jälkeen suuntasimme Lappeenrannan Satamatorille jossa tihkusateesta huolimatta roudaus sujui tuttuun tapaan sutjakkaasti. Iltaa kohden aurinko tuli esiin pilvien takaa ja tori täyttyi laulukansasta. Saimaan rannalla yleisö lauloi ja Viihdeorkesteri näytti parasta osaamistaan kesäisessä järvimaisemassa.
Lappeenrannasta ajoimme Vekaranjärvelle Rosvopaisti -tapahtumaan jossa pienkokoonpanomme soitti sota-ajan lauluja sotaveteraaneille ja heidän omaisilleen. Rosvopaistin jälkeen kiertueemme jatkui Kuopioon jossa soitimme Kallamarinassa kesämakasiinissa. Ulkokonserttien jälkeen tuntui mukavalta soittaa intiimissä puumakasiinissa jossa tunnelma nousi nopeasti kattoon.
Järvimaisemasta suuntasimme kohti Suomenlinnaa jossa soitimme Kaartin soittokunnan festivaaleilla. Festivaaleilla oli laaja kattaus erilaista sotilasmusiikkia ja oli mahtavaa päästä seuraamaan myös Kaartin soittokunnan esityksiä. Festivaaleilta lähdimme Parolan kautta Merikarvialle jossa soitimme Krookan merinäyttämöllä solistivieraan, Mikael Konttisen kanssa.
Satama soi -kiertue huipentui eilen, kun soitimme Lahden satamatorilla kiertueen viimeisen konsertin ja laulu raikasi kun koko tori täyttyi tuttuun tapaan laulavasta yleisöstä ja Viihdeorkesteri soitti ehkä kiertueen parhaimman konsertin.
Koko kiertueen jatkunut hyvä meininki näkyi joka konsertissa lavalla sekä keikkabussissa ja kiertueesta jää varmasti lämpimiä muistoja kaikille.
Seuraavaksi loistavassa iskussa oleva Viihdeorkesteri suuntaa kohti uusia haasteita harjoittelemalla uutta ohjelmistoa ja kuviomarssia Baselin matkaa varten!
 9A3A7995
Mahtavaa kesän alkua kaikille toivottaen,
– jääkäri Kalle Outila
Kirjoittaja on 19-vuotias helsinkiläinen kitaristi joka aloittaa syksyllä opiskelut Helsingin Pop & Jazz -konservatoriolla. Outila on osa Varusmiessoittokunnan viihdeorkesteria sekä paraatisoittokunnan kivääriryhmää.